"To Say Nothing, To Do Nothing, Stops Nothing" -Roni McCall

maanantai 3. syyskuuta 2012

Salliiko järki aiheuttaa kipua?

Kiireinen yhteiskunta koostuu kiireisistä ihmisistä. Mitä enemmän teet työtä, sitä arvostetumpi olet. Ajattelu, ongelmien tiedostaminen ja omien arkielämän valintojen tekeminen ei näinä päivinä ole verrattavissa varsinaisen työnteon määrään. Olen tiedostava kansalainen ja kuluttaja. Pyrin kohtelemaan luontoa, eläimiä ja lähimmäisiäni mahdollisimman hyvin. En kuitenkaan haaveile arvotetusta ammatista tai maailmanympärysmatkasta. En siis tällä perusteella ole tyypillinen, arvostettu ja kunnianhimoinen kansalainen. Tiedän silti omat arvoni ja pyrin elämään niitä noudattaen.

Huolestuttavaa on kuitenkin tämän kiireisen, kunnianhimoisen ja järkeä täynnä olevan yhteiskunnan erkaantuminen luonnosta. Ihminen on kuulunut luontoon ja on edelleen osa sitä. Monet uskovat, että järki erottaa ihmisen muista eläimistä. Järjellä rakensimme valtiot ja kaupungit. Kysymys kuuluukin, tällä järjelläkö me elämme onnellisesti? Miten edes määrittelemme ihmisen eläimistä erottavan järjen? Antaako tämä järkemme meille luvan hallita muita luontokappaleita?

Lehmät, siat, kanat, koirat, kissat ja muut ihmisille tärkeät ja tuntevat luontokappaleet ovat laskelmallisen maailmamme uhreja. Olen kuullut ihmisten puolustavan lihatuotantoa, turkistarhausta ja lemmikkien laiminlyöntejä sillä, että ihminen on ainut, joka pystyy siihen. Olemme näiden mielipiteiden mukaan viisaampia kuin muut eläimet, joten se antaa meille vallan kahlita ja hallita. Oma mielipiteeni on aivan toinen. Mielestäni järkevä ihminen on tiedostava kansalainen. Empaattinen henkilö, joka näkee maailmassa muitakin kuin ihmisiä, on mielestäni viisas. Usein nämä henkilöt uskaltavat katsoa myös teurastamoiden seinien läpi ja nähdä siellä vallitsevan tarpeettoman tuskan.

Ei ihmisten kasvavan järjen ja koulutustason tulisi antaa lupaa tuottaa muille eläimille tuskaa. Ei ihmisten kiireiden tulisi peitota kykyämme tehdä muutoksia arvomaailmassamme. Jos ihmisen aivokapasiteetti on tarpeeksi suuri rakentaakseen jatkuvasti uutta tekniikkaa, miten se voi olla samaan aikaa liian pieni kyetäkseen ajattelemaan eläinten kärsimystä? Mihin ihmisten empatia katoaa eläinten kohdalla? Eihän viisas ihminen aiheuta muille kipua, eihän?


(Kirjoitus julkaistiin Aamulehden lukijat-palstalle 12.8.2012)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.