"To Say Nothing, To Do Nothing, Stops Nothing" -Roni McCall

lauantai 24. marraskuuta 2012

Aktivistin arvokas työ tehdään tunteella

Otsikko herättää varmasti tunteita kaikissa. Herää kysymyksiä, mikä luokitellaan arvokkaaksi, mikä ei. En halua määritellä arvokkaan työn rajoja. Mielestäni työ kuin työ on arvokasta tapauksessa, jossa se tehdään tunteella ja sen tekeminen ei vahingoita tuntevia olentoja. Siten opettajan tai siivojan työ on aivan yhtä merkityksellistä kuin eläinaktivistien voimakkaalla tunteen palolla tehty työ.

Yksi asia erottaa nämä työt olennaisesti toisistaan, taloudellinen hyöty. Vaikka työnteko olisi useimmiten antoisaa, tulee jokaiselle päiviä, jolloin työstä saatava palkka on suurin syy nousta lämpimästä vuoteesta kylmään ja pimeään aamuun. Eläinaktivisti tekee kaiken (aktivisti-)työnsä ilman materiaalista hyötyä. Hän seisoo ulkona keräten nimiä adresseihin, hän leipoo iltamyöhään pullia tulevaan ilmaismaistatukseen, hän kirjoittaa vapaa-ajallaan mielipiteitään lehtiin, hän kertoo ihmisille yhä uudestaan erilaisia näkökulmia, valaisee faktoja, argumentoi, selvittää näkemystään, antaa käytönnönvinkkejä ja ennenkaikkea kuuntelee.

Aktivisti joutuu toisinaan tekemänsä työnsä puolesta kyseenalaistetuksi, pilkatuksi ja loukatuksi. Silti taistelu eläinten oikeuksien puolesta saa hänet jatkamaan. Korvaus, jonka hän saa, on toive paremmasta tulevaisuudesta eläimille ja luonnolle.

Sen sijaan, että nuo aidot, välittävät ja tunteelliset ihmiset joutuisivat leimatuksi, tulisi jokaisen miettiä heidän rohkean työnsä todellinen päämäärä. Se ajaa meidän kaikkien, yhteiskunnan, eläinten, luonnon ja maapallon etuja. Myös siis Sinun!

Eläinaktivisteilla on taito nähdä kaiken materiaalisen ja rahan valloittaneen maailman taakse. He kokevat eläinten tuskan ja näkevät nykyisen lihantuotannon vaikutukset tulevaisuudessa. He yrittävät auttaa ihmisiä ymmärtämään kulutuksemme seuraukset ja jatkuvasti yhteiskunnassamme vallitsevan spesismin.

Voitaneen siis todeta, että eläinaktivistit tekevät työnsä puhtaasti rakkaudesta, meidän jokaisen hyväksi. Itse kirjoitan jokaisen tekstini tuosta rakkaudesta eläimiä ja luontoa kohtaan. Suurimpana pyyntönä, eläinten ja luonnon kunnioittamisen lisäksi, toivoisin ihmisiltä optimistista ja avointa suhtautumista aktivisteihin. Aikuisina ihmisinä tajuamme jättää taaksemme pilkat ja leimaamiset ja kiittää jokaista eläinten ja ympäristön puolestapuhujaa äärimmäisen raskaasta, mutta sitäkin arvokkaammasta työstä. Samalla jokainen voi omilla valinnoillaan ja kulutuksellaan antaa tukensa parempaan tulevaisuuteen.

Omasta puolestani siis myös, KIITOS ja nöyrin kumarrus kaikille eläinoikeusaktivisteille sekä eläinystävälliselle kuluttajalle! Jokaisella on mahdollisuus tehdä tätä työtä omalla tavallaan!


-Netta

2 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus. Koitetaan jaksaa tehdä arvokasta työtämme. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä aina jaksaa paremmin, kun tietää, että meitä on monia samanhenkisiä. :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.