"To Say Nothing, To Do Nothing, Stops Nothing" -Roni McCall

lauantai 29. joulukuuta 2012

Syyllinen, mutta mihin?

Olen syyllinen. Olen syyllistynyt energian tuhlaamiseen turhaan syyttelyyn. Tosin en varmastikkaan ole ainoa. Se ei ole kuitenkaan pätevä puolustus. Asia harmittaa minua toisinaan. Olen ehkä antanut itsestäni sellaisen kuvan, joka ei ole ollut tarkoitukseni. Olen yrittänyt hakea eläinten huonoon asemaan yhteiskunnastamme syyllistä, jotta saisin eläinten puolesta tuntemani pahan olon kohdistettua johonkin konkreettiseen. Tässä mielessä olen ollut itsekäs. Haluan siis korostaa, etten syytä ketään tiettyä ihmisryhmää omalla elämäntavallani. En syytä tuottajia, jotka pitävät aidosti eläimistään huolta, enkä syytä ihmisiä, jotka eivät tiedä, mitä syödä lihan tilalta. Välillä olen kuitenkin kimpaantunut keskusteluissani eläinten oikeuksista, olen kritisoinut lihan syöntiä, kyseenalaistanut maataloutta, ihmetellyt teurastajan mielenterveyttä, tuhahdellut lihatiskin luona vierailevalle esittelijälle ja katsonut halveksuvasti turkis päällään kulkevia henkilöitä. Silti tiedostan, ettei tilanteeseen ole vain yhtä tai kahta syyllistä.

Tunteikkaana ihmisenä tiedän, että toisinaan rationaalinen ajattelu jää taka-alalle tuntiessani aiheen olevan erityisen tärkeä. Silloin postailen facebook-seinälleni kaikki eläinten hyvinvointiin liittyvät linkit ja veganismin hehkutusmainokset. Voin kuvitella mielessäni, kuinka ihmiset miettivät minun olevan totaalisesti sekaisin. "Onks tuolla ihmisellä elämää? Jokainen päivitys liittyy nautoihin tai sikoihin, ja niitä ilmestyy useita viikossa, joskus jopa päivässä!" "Hirveetä eläinoikeuspropagandaa, nyt syön tuplasti lihaa, kyllä sen verran ketuttaa tuollainen viherpiipertäjä!". Nämä mielessäni välillä pyörivät ajattelut saivat minut hetkeksi miettimään myös itse omaa tarkoitustani. Teenkö postailuillani enemmän hallaa kuin edistän eläinten hyvinvointia? Varmasti en voi mitään sanoa. Olen yrittänyt vähentää puheitani eläimistä facebookissa, koska kaikki ystäväni eivät ole lainkaan kiinnostuneita asiasta. Loin siksi tälle blogilleni sivuston Rakkaudesta Eläimiin ja Luontoon, jotta voisin laittaa osan ajatuksistani seinälle, jossa ihmiset ovat potentiaalisia ja halukkaita keskustelemaan ja kuulemaan kyseisistä asioista.

Sivustosta huolimatta en ole pystynyt täysin lopettamaan nettiaktivistin työtäni facebookissa. Siihen on yksi ainoa syy: en halua. Tein itselleni selväksi, että teen sitä, mitä olisin itse kaivannut vuosia sitten. Minua ei kiinnosta mielipiteet itsestäni, joiden perusteella olen asiaan hurahtanut eläinaktivisti, vailla ymmärrystä todellisesta maailmasta. Minua kiinnostaa vain ja ainoastaan se, että saan mahdollisesti osan ihmisistä ajattelemaan, keskustelemaan ja muuttamaan käsitystään eläimistä. Minusta tässä maailmassa on oikeus näyttää myös asioiden toinen puoli, vaikka se olisi silmillenikin hyppivää ja vastenmielistä tietoa. Monelle tiedon etsimmän aloittaminen on vaikeaa tai yksinkertaisesti luullaan asioiden olevan kuin ennen vanhaan. Tunsin itse aluksi vegaanina, etten uskalla kysyä muille mahdollisesti päivänselviä asioita, ettei minua leimattaisi uusavuttomaksi. Siinä ujoudessa toivon nyt auttavani muita. Ilman kysymyksiä ei ole oikeita vastauksia. Kysymykset ovat avain keskusteluun.

Yhtä asiaa kuitenkin ihmettelen monessa kuluttajassa. He tiedostavat, että joitakin ongelmia lihantuotannossa on, ja he haluaisivat valita eettisemmin. Tästä huolimatta, osa heistä kieltäytyy ottamasta asiasta selvää, vaikka tietoa olisi tarjolla tiiviissä paketissa (esimerkiksi tietokirjassa Syötäväksi Kasvatetut, Elina Lappalainen). Nämä ihmiset, jotka osaksi tuntevat piston sydämessään nähdessään kuvan teurastetusta eläimestä, sulkevat totuuden, uskottelevat itselleen tarvitsevansa lihaa sekä haluavat uskoa Suomessa kaiken olevan hyvin. Usein osa ihmisistä sortuu turhautuneisuudessaan tilanteen ongelmallisuuteen purkamaan itsesyytöset aktivisteihin. Aktivistit ovat heistä syypäitä, koska he tekevät "kautta aikojen" syödystä ruoasta ongelman. Ymmärrettävää sinänsä, koska itsekin sorrun samaan, kun touhuilen kirjoitusteni parissa. En syyttämään aktivisteja, mutta syyttämään toisella tapaa valitsevia ihmisiä. Yritän kuitenkin jättää nyt syyttämisen ja siirtyä aikuisemmalle asteelle aktivistielämässäni. En silti aio vaieta tästä aiheesta; en nyt, enkä toivon mukaan ikinä.

Tavallinen kuluttaja ei pysty syyllistä paikallistamalla vaikuttamaan. Tuotantorakenne on suurempi ongelma, johon omalta osaltamme vaikutamme vain kuluttamalla, kysymällä ja keskustelemalla. Edustajat ja virkamiehet tekevät suuremmat päätökset ja lait, joiden mukaan eläimiä yhteiskunnassamme on lupa kohdella. Meidän oikeutemme kansalaisina on kyseenalaistaa jo tehtyjä päätöksiä ja herättää keskustelua, joka voi leviät laajemmin myös kansanedustajien tasolle. Tästä hyvänä esimerkkinä ensimmäinen kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämisen puolesta. Olemme kaikki myös vapaita päättämään, mitä ostamme. Olemme vapaita vaihtamaan mielipidettämme. Olemme vapaita etsimään tietoa. Olemme vapaita valitsemaan. Eikö ole hienoa? Minusta ainakin on!

4 kommenttia:

  1. Mun mielestä et kyllä ole syyllistänyt tähänkään asti, vaan tuot esille epäkohtia ja vaihtoehtoja, mikä on vain hyvä asia! :)
    - Annika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, toivon mukaan en ainakaan ole saanut ketää karttamaan kasvistuotteita tai eläinystävällisiä vaihtoehtoja! :)

      Poista
  2. Myös mun fb-kaverit saavat varmaan tarpeekseen eläinoikeusaiheisista postauksistani.. Mulla on aika samantyyliset ajatukset sen suhteen, että haluan saada ihmiset ajattelemaan näitä asioita. Käytin itse 22 vuotta elämästäni eläintuotteita vain, koska elin yksinkertaisesti pimennossa kaikelta tiedolta. Luulin ihan oikeasti, että tuotantoeläimet tulevat mainoksista tutuilta idyllisiltä pientiloilta, ja että kasvissyönti=salaatin syönti. Mulla oli nuorempana muutamia kasvissyöjä-tuttuja, mutta he eivät koskaan puhuneet aiheesta mitään.. Itse aion tuoda valitsemaani elämäntapaa rohkeasti esille, ja näyttää muille, että se on oikeasti aika helppoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pimento on niin tuttua! Juuri se on mun mielestä yksi suurimmista ongelmista. Ihmiset saadaan uskomaan käsittämättömiä satuja. Emme elä enää niinkuin ennen, emme syö enää niin kuin 60-luvulla. Sitä ei suurin osa halua tietää, saatika ottaa omaksi vastuukseen tämän sukupolven valistamisen syömämme ruoan merkityksestä ja vaikutuksista. Hienoa, että puhut kanssa aiheesta! Kaikki fiksut ja enemmän kuin itseään ajattelevat henkilöt ovatkin voimavara, jotka auttavat jaksamaan. Heihin voi kohdistaa tuon asioiden esilletuonnin ja toivoa heiltä ymmärrystä. Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka ajattelevat pinnallisesti tai jotka eivät vain ymmärrä eläinten asemaa ja merkitystä. Silti uskon ja toivon vahvasti, että suurin osa haluaisi eläimille parannuksia. Koitetaan jaksaa olla aktiivisia, vaikka välillä saakin lunta niskaan. :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.