Niin kutsuttu elämäni

Näin valoa. Tunsin kylmyyttä ulkopuolellani. Näin hahmon. Hänet, joka oli kantanut minua yhdeksän kuukautta. Hän oli kaunis. Hän katsoi minuun, tuli lähemmäksi, nuuhkaisi minua. Tunsin lämmön leijuvan ilmassa. Sydämeni täyttyi tuosta tunteesta. Hän oli äitini, ja tuo tunne oli äidinrakkaus. Olin vihdoin syntynyt. Olin elävä. Tunsin kosketuksen, koin lämmön ja näin ympärilleni. Se oli hieno hetki.

Kylmä käsi koski minuun. Se otti minusta kiinni. Yritin taistella vastaan. Minut vietiin kauemmas äidistäni. Huusin ja itkin. Näin äitini hätääntyneen katseen. Hän yritti juosta perääni, muttei päässyt etenemään. Minut vietiin paikkaan, jossa asuin seuraavat kaksi kuukautta yksin. Tila, jossa elin oli kylmä ja kolkko. Pääsin kääntymään, mutten ottamaan yhtäkään juoksuaskelta. Päiväni kuluivat tuijottaessa kaltereita silmieni korkeudella. Söin ja nukuin. Haaveilin paluusta äitini lämpöön. Pelkäsin kaikkea uutta. En tiennyt, mikä oli tulevaisuuteni. En puhunut olentojen kanssa samaa kieltä. Näin vieraita ympärilläni. Osa oli kaltaisia. 

Vuosi kului. Pääsin välillä pihalle. Näin laajalle maastoon ja uneksin elämästä ilman aitoja ympärilläni. Kasvettuani täyteen mittaani koitti päivä, jolloin karsinaani tultiin toisten olentojen toimesta. He ottivat minusta tiukan otteen ja siirtyivät taakseni. Tunsin kylmän esineen takaosassani. Se oli epämiellyttävää, eikä minulla ollut aavistustakaan, mitä oli tapahtumassa. Pian he poistuivat ympäriltäni. Jäin odottamaan tulevaa pelko sydämessäni. Tunsin, että he tekivät tuolla kerralla jotain merkittävää minulle.

Kuukaudet kuluivat. Minulle kasvoi voimakas tunne siitä, että sisälläni kasvoi elämää. Tunsin, että valmistautuisin pian saamaan jotakin aivan erityistä. Minussa kasvoi rakkautta. Se tuntui hyvältä. Odotin päivää, jolloin saisin nähdä uuden elämän alun. 

Se päivä koitti. Yhdeksän kuukauden päästä tuosta erikoisesta kanssakäymisestä olentojen kanssa tapahtui jotakin suurta. Voin huonosti. Olennon pyörivät ympärilläni. Halusin pois laumasta. Kaipasin omaa rauhaa. Kävin makuulle. Minuun tartuttiin taas. Suljin silmäni ja toivoin kaiken olevan ohi.

Pian edessäni oli jotakin käsittämättömän kaunista ja viatonta. Minussa heräsi suuret tunteet tuota pienokaista kohtaan. Halusin puhdistaa hänet. Halusin olla hänen turvanaan, suojanaan ja oppaanaan. Halusin saattaa tuon pienen avuttoman olennon elämän alkuun ja opettaa hänestä kaltaiseni. Kun olin nuuhkaissut pienokaistani, tapahtui jotain, mitä en ikinä unohda. Nuo ympärilläni parveilleet olennot tarttuivat minun rakkaimpaani. He ottivat hänet mukaansa ja veivät pois näköpiiristäni. Huusin ja itkin. Yritin lähteä heidän peräänsä. Kuulin pienen rakkaani huudon. Jähmetyin.

Samalla hetkellä tunnistin olotilani. Olin tuntenut tuon saman sinä päivänä, kun synnyin. Olin nyt kaksin verroin turtuneempi. En odottanut tulevaisuudelta enää mitään. Tiesin, etten tulisi näkemään lastani enää. Enhän minäkään tavannut enää äitiäni. Oloni oli tyhjä. Olisin toivonut pääseväni pois kaikesta.

Tulevaisuus kuitenkin tuli eteeni. Minun elämäni muuttui jälleen. Minut kiinnitettiin päivittäin kiinni maitokoneeseen. En vieläkään tiedä, miksi kaikki tämä tapahtui. Miksi minun tuottamaani maitoa tarvittiin? Mihin he sitä käyttivät? Sen kuuluisi ruokkia jälkeläisiäni, ei heitä. Tuota avutonta, minun synnyttämääni pienokaista, häntä varten maitoni oli.

Aika kului. Jälleen tuli päivä, jolloin pääsin pihalle. Samat kaavat toistuivat päivästä toiseen. En pitänyt laumastani. Jos minulla olisi ollut mahdollisuus, olisin valinnut paikkani sisätiloissa. Olin väsynyt ja turtunut. Tuli hetki, jolloin toistui myös tuo outo tilanne. Olennot tekivät minulle saman toimenpiteen. Muutamia kuukausia myöhemmin tunsin jälleen, että olin täyttymässä. Sisälläni kasvoi taas uusi elämä. Pelkäsin tulevaa.

Pelkoni ei ollut aiheeton. Tuo sama kauhu toistui. Jo kolmas kerta lyhyen elämäni aikana, kun minut erotettiin rakkaastani. Toivoin tämän kaiken loppuvan jo. Toiveeni oli turha. Sama jatkui vielä neljänteen kertaan. Minulle ei maistunut enää ruoka. Maitoa ei enää tullut, kuten ensimmäisen pienokaiseni jälkeen. Olin vasta viiden vuoden ikäinen. Silti olin nähnyt niin paljon menetystä ja kokenut niin paljon surua, että olin mieleltäni vanha.

Pari kuukautta myöhemmin pihaan ajoi suuri ajoneuvo. Meidät ohjattiin laumana sen sisälle. Tämän jälkeen paikka ei näyttänyt enää suurelta. Oloni oli ahdas ja tukala. En uskonut, että kestäisin siinä tilassa kauaa. Kun matka viimein päättyi, laumamme ohjattiin ulos. Siirryimme rakennukseen, jossa vähitellen asetuimme jonoon. Meitä iskettiin toisinaan kepillä, josta saimme jonkinlaisen iskun. Se oli kivuliasta. Yritin parhaani vältellä keppiä ja mennä sinne, minne olennot ilmeisesti halusivat meidän kulkevan. Olimme kaikki peloissamme. Emme tienneet, mihin jono meitä vei. Tilanne oli aivan uusi. Aistimme jotakin epäilyttävää tapahtuvan.

Ensimmäinen meistä hävisi näköpiiristä, pian toinen ja kolmas. He eivät kukaan enää palanneet joukkoomme. Saatoimme haistaa tuskan, kärsimyksen ja epätoivon. Halusimme kaikki paeta. Olimme shokissa. Pois oli päästävä, edessä oli meidän loppumme. Vaikka olin tuntenut turtumusta laumassani, tunsin voimakasta tarvetta juosta karkuun tilanteesta. Halusin vielä elää.

Minun vuoroni tuli. Minut ohjattiin iskuilla ahtaaseen tilaan, jossa päähäni iskettiin voimakas laukaus. Olin tajuton. En kyennyt tekemään mitään. Näin elämäni silmissäni. Näin hetken, jolloin minut erotettiin äidistäni. Näin ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran, kun minulta vietiin lapseni. Tunsin rakkauden, kaipuun ja toivon tulevaisuudesta. Yhtäkkiä kuvat silmistäni poistuivat. Olin ylösalaisin. Minuun sattui. Roikuin yhdestä raajastani ja kuljin kohti jotakin tuntematonta. En pystynyt liikkumaan, tuijotin vain alaspäin. Edessä seisoi muukalainen. Hänellä oli terävä ase kädessään. Hän tarttui päähäni ja viilsi teräaseella kaulaani.  Äkkiä näin vain punaista. Tunsin sietämätöntä tuskaa. Itkin. Tiesin elämäni olleen tässä. En saanut enää nähdä rakkaimpiani. Tieni oli tullut päätökseen. Kestin vielä hetken, sitten luovutin. 

Kenelle elin elämäni? Minkä takia minut erotettiin äidistäni? Miksi minut vangittiin? Miksi lapseni vietiin? Miksi maitoni varastettiin? Mikä minä olin? Keitä he olivat? Mitä he tästä saivat? Mitä minä sain? Oliko tämä elämää?

Sinä päätät.