Väkivallatonta perinteiden kunnioitusta

Vuosi 2013. Älypuhelimet, sosiaalinen media, 3D-elokuvat, tietokonekirjat ja kosketusnäytöt. Tietotekniikka ja teollisuus kehittyy huikeaa vauhtia, eikä sitä tunnu pysäyttävän mikään. Kaikesta kehityksestä ja tiedon lisääntymisestä huolimatta perinteet ovat suomalaisessa kulttuurissa lujasti kiinni. Itse rakastan Suomen luontoa ja kunnioitan sitä paljon puhuttua suomalaista sisua. Sitä sisua, jonka ansiosta meidän on hyvä elää täällä tänä päivänä. Perinteiset ruoat, käytännöt ja juhlat ovat hienoja tapoja, joilla muistelemme, mistä tulemme sekä osoitamme kiitollisuutta vanhemmalle sukupolvelle.

Miten tämä kaikki kuitenkin aiheuttaa eläinoikeusaktivistille toisinaan harmaita hiuksia? Niitä aiheuttavat perinteiden ympärille ikuistetut liharuoat. Oli täysin ymmärrettävää, että lihan ollessa vain harvojen ylellinen herkku, sitä pidettiin juhlapäivinä ruokapöydän "kunkkuna". Tämä tapa, pitää lihaa ruokapöydän päähenkilönä ja juhlan ehdottomana herkkuna, on säilynyt nykypäivään asti. Koska useat pystyvät syömään lihaa joka päivä muutenkin, on se menettänyt alkuperäisen merkityksensä ruokapöydässä. Kinkkua voi ostaa läpi vuoden ja lihan hinta on naurettavan alhainen. Usein kuuleekin ihmisen perustelen lihansyöntiään perinteillä. Ihmiset kokevat, etteivät voi uhmata perinteitä jättämällä juhlapöydän lihakimpaletta ostamatta. Ei kuitenkaan ole millään tavalla perinteistä syödä lihaa nykyisissä mittakaavoissa.

Tällä vuosisadalla tiedämme eri eläinlajien kokemuksista huomattavasti paljon enemmän kuin useiden perinteiden syntymisen aikaan. Miksi me etsimme lisää tietoa, tutkimme eläimiä ja luontoa, jossei meillä ole minkäänlaista tarkoitusta tai motiivia soveltaa näitä tietämyksiä nykypäivään? Tänä päivänä useat kansalaiset tietävät, miten älykäs eläin sika on, tai miten tunteellinen olento on nautaeläin. Vaikka tiedämme, että muut eläimet kokevat kipua, tuskaa, pelkoa ja ahdistusta, aivan kuten me, emme tee mitää tiedoillamme. Verrataan esimerkiksi tilanteeseen, jossa tiedämme, miten voisimme neuvoa oikean reitin sokealle. Kiellämme tietomme soveltamisen, koska se vaatisi meitä kulkemaan hänen kanssaan eri reittiä, jota perinteisesti kulkisimme. Tottakai kyseisessä tilanteessa jokainen meistä rikkoisi oman perinteisen reittinsä rajat ja auttaisi sokeaa pääsemään määränpäähän. Ei meistä olisi valehtelemaan. Silti päivittäin valehtelemme itsellemme, lapsillemme ja tuleville sukupolvillemme, että "meidän on syötävä lihaa", "eläin on olemassa meitä varten", tai että "lihansyönti ei kuormita ympäristöä enempää kuin liikennekkään". Nämä kaikki puheet ovat todistetusti valetta. Näitä satuja kertoessamme emme mieti tulevaa, elämme vain itsekkäinä omaa elämäämme. Se ei ole millään muotoa perinteiden vaalimista.

Lihansyönnin perinteet ovat antamaani esimerkkiä huomattavasti tiukemmassa otteessa, vaikka kaikessa kehityksessä emme muuten noudata perinteitä. Ajattelemme kunnioittavamme isoisiämme tekemällä samojen perinteiden mukaan ruokaa kuin he tekivät kymmeniä ja satoja vuosia sitten. Entäpä, jos he olisivat tienneet kaiken sen, mitä me nyt tiedämme eläimistä ja niiden tietoisuudesta. Olisivatko he käyttäytyneet yhtä epäkunnioittavasti toisia eläimiä kohtaan? Entäpä, olisivatko he alkaneet tuottaa lihaa valtavia määriä, jos olisivat tienneet sen uhkaavan ympäristöä, kuten me nyt tiedämme? Jossain kehityksen vaiheessa ihminen unohti ajatella tulevaa. Tietomme lisääntyessä kykymme ajatella empaattisesti ja maailmanlaajuisesti katosi. Teimme eläimistä itsellemme tuotteen sen suuremmin seurauksia ajattelematta.

Tätä asiaa on vaikea selittää. Kunnioitan perinteitä; odotan laskiaispullia (soija-)kermavaahdolla ja mansikkahillolla, paistelen vegaanisia Runebergin torttuja, syön jouluna laatikoita, rosollia ja (tofu-)kinkkua sekä maidotonta suklaata. En koe jääväni paitsi perinteiden juhlinnasta millään tavalla. Olen vain tehnyt tietoisen valinnan, ettei minun perinteiden noudattamiseen kuulu enää väkivaltaa ja sortoa. Jos tiedän, miten voin valinnoillani olla aiheuttamatta tunteville olennoille vähemmän tuskaa, teen sen. Se on minusta itsestäänselvä valinta. Eikä se sulje pois suomalaisen kulttuurin arvostamista. Tiedostan myös, että mikäli noudatamme tällä mittakaavalla perinteitä, jotka pystyttiin toteuttamaan ilman ympäristöuhkaa vuosikymmeniä sitten, meidän tulevat sukupolvet eivät saa kokea sitä Suomen puhtautta, jonka me näemme. Itse koen, että sillä tietämyksellä, mikä nykyisin eläintuotannosta on, en voisi henkilökohtaisella tasolla tehdä suurempaa hyvää tulevalle kansalle kuin lopettaa eläinkunnantuotteiden käytön. En halua pilata sitä, mitä en edes itse ole saavuttanut; ympäröivää luontoa, sen eläimiä ja vapautta.

Isämme, isoisämme, isoisoisämme ottivat sodassa vastuun siitä, että tulevalla sukupolvella, eli meillä, on vapaus elää. He tekivät sen henkensä uhalla. Meidän on nyt tehtävä se, minkä tiedämme olevat omille jälkeläisillemme parhaaksi. Se ei vaadi meiltä henkemme pistämistä alttiiksi vaaralle, se vaatii vain muutamia arjen sovelluksia, jotka edesauttavat myös omaa terveyttämme. Perinteet ovat asioita, joita voimme soveltaa aikaamme sailyttäen kuitenkin niiden arvon. Voimme korvata lihan tuotteilla, jotka edesauttavat parempaa tulevaisuutta, vähempää ympäristötuhoa ja kärsimystä. Tehotuotanto on syntynyt vain viidessäkymmenessä vuodessa, ja saanut jo mittavat tuhot aikaan. Nyt on aika muuttaa käytöksemme tietojamme vastaavalle tasolle ja varjella sitä, mitä meillä vielä on.

Valinnoilla vaikutamme, lihansyönnillä tapamme

Kirjoitin joku aika sitten syyttämisestä. Sillä ei aina saavuteta toivottua päämäärää, koska ihmisellä on taipumus puolustautua varsin terävästi. Silloin on ainakin turha puhua järjestä, tunteesta ja empatiasta. Puolustusreaktio on niin vahva, ettei tuolloin vain yksinkertaisesti pysty ajattelemaan asiaa moraalisesti. Silti minun oli pakko tällä hetkellä purkaa turhautumiseni suurimpaan osaa ihmisistä. Tuntuu, että heitä on pakko jollain tapaa "ravistella" ja saada heidät etsimään itsestään moraalia, vastuuntuntoa ja kunnioitusta.

Viime aikoina olen nimittäin yhä useammin pettynyt ihmisiin. Tarkemmin sanottuna pettynyt siihen, miten ihmiset kokevat voivansa vaikuttaa. On totta, ettei yhden ihmisen elämä merkkaa maapallon mittakaavassa lähestulkoon mitään. Ihmisiä syntyy ja kuolee joka hetki. Mutta maailma kuitenkin muuttuu. Jos ajattelisimme kaikki, ettei meidän tavallisten kansalaisten valintamme oikeasti vaikuta mihinkään, miten ihmeessä muutosta tapahtuu? Olemmeko kuluttajina muka aivan turhaa rahankiertokalustoa? EI! EI! Ja ei! Jokainen meistä on osa ihmiskuntaa ja sitä yhteiskuntaa, jossa elää. Jokainen meistä tekee valintoja, jotka vaikuttavat myöhemmin maailman tapahtumiin.

Tämä kaikki alkuvuodatus sai sysäyksen siitä, kun luin yhä useampia tekstejä, joissa lihaa syövät henkilöt perustelivat päätöstään olla siirtymättä kasvisravintoon. Perusteluna oli tämä pessimistisen naurettava kommentti: "minun valintani ruokakaupassa ei vaikuta sikojen tappamisen määrään mitenkään, joten voin aivan hyvin jatkaa lihansyöntiä". Suonette sekasyöjät anteeksi, mutta nyt minun on pakko sanoa suoraan. Miten te ylipäätään tuolla tavalla ajatellen jaksatte elää? Mikä merkitys teidän elämällänne on, jos valintannekin ovat merkityksettömiä?

Kasvissyöjä syö vuosittain kymmeniä kiloja vähemmän kuollutta eläintä kuin sekasyöjä. Entäpä kymmenen vegaania? Yksilö on muutoksen alku. Ryhmä on sen jatke ja enemmistö ajaa muutokseen. Eikö tämä ole juuri sitä demokratiaa, joka yhteiskunnassamme pitäisi toteutua? Jokaisella on oikeus valita ja jokaisella on oikeus vaikuttaa valinnallaan. Meillä on jopa vastuu valinnoistamme. Mieleeni ei tosin tule mitään vastuuttomampaa perustelua lihansyönnin jatkamiselle kuin oman valinnan merkityksettömyys. Syötkö hyvällä mielellä ajateltuasi, ettei tuo liha vaikuta mihinkään? Miksi se sitten on lautasellasi? Se on elänyt ankean elämänsä ja kuollut pelosta vapisten sinun vastuuttomuutesi tähden! Ole hyvä vain!

Minä en henkilökohtaisesti pysty hyväksymään tätä kyseistä perustelua. Nämä perustelut ja äskettäin katsomani ohjelma, jossa valitettavasti oli Sirkka-Liisa Anttila vieraana, sai minut tähän turhautuneeseen tilaan. Tässä tilassa tulee tekstiä, ja tällä hetkellä en vain voi ymmärtää yhtäkään sekasyöjää. Miten voisinkaan, jos joku tappaa eläimiä turhaan. Vai eikö ruoaksi tappo ole turhaa? No mutta, entä jos liha on ihmiselle täysin turha, jopa haitallinen, elintarvike, joka voidaan nykyaikana korvata eettisemmillä ja ekologisemmilla vaihtoehdoilla? Onhan sen kasvattaminen, teurastus ja syönti silloin turhaa. Jaa, et tapa vai? Ai niin unohdin, että tappaminen on ulkoistettu teurastamoille. Asia nyt kuitenkin on todellisuudessa niin, että teurastamoja ja tehotuotantoa on, jotta sekasyöjä voisi sen turhan ja merkityksettömän pihvinsä valita. Lihansyöjä on siis väistämättä osana tätä eläimen tappoketjua.

Eikö meille kehittynyt suuret aivot, jotta voisimme ymmärtää nämä yksinkertaiset asiat? Eikö meille kehittynyt tunteet ja empatia, jotta voisimme hyödyntää niitä moraalisissa valinnoissamme? Minä voin ajatella viikonlopun koittaessa, etten onnekseni ollut viikon ateriavalinnoillani osana jonkun elämän riistämistä. Voitko sinä ajatella samoin? Jos et, kannustan muutokseen; vaikuta valinnoilla ja usko siihen totuuteen, että ne merkitsevät. Vai kuinka kauan haluat vielä olla "tappaja"?

Sallittu sorto

Tällä viikolla olen kirjoittanut vähän filosofisempaa pohdintaa eläinten hyväksikäytöstä ja moraalista, joten jatketaan samoilla linjoilla.

Luin viikolla tämän sitaatin:
''Asking vegans to respect your decision to eat meat is on par with asking feminists to respect sexists, asking people of color to respect racists and asking homosexuals to respect homophobes. It is ludicrous to think that difference in opinion warrants mutual respect, especially when the opposing opinion in question not only stands for everything you are against but also appropriates suffering, defends oppression and encourages the continuance of exploitation''.

Sen jälkeen aloin toden teolla miettiä, miten vahva on se sitoumus olla vegaani ja ajaa eläinten asiaa. Välillä mieli pahoittuu, kun lukee kommentteja, joiden mukaan veganismi on kettutyttöjen kerhohanke. Osa ihmisistä on todella sitä mieltä, että vegaanit ja eläinaktivistit ovat vain sekavaa joukkoa, joka ei ymmärrä eläimen olevan "vain" eläin. Me eläinrakkaat ihmiset, jotka toivomme tasapuolista kohtelua lajista riippumatta, olemme vain "pikkutyttöjä, jotka pitävät eläimiä söötteinä". Noita kommentteja kuullessaan kokee tulleensa paitsi väärinymmärretyksi myös pahasti aliarvioiduksi.

Mennäänpä syvemmälle vegaaniseen ajatteluun. Eettinen veganismi ei ole dieetti. Se ei ole uskonto, jonka voi uskoa olevan ainoa oikea totuus. Se ei ole pelkästään eläinrakkauden merkki. Se ei ole terveellisyyden tavoittelua. Se ei ole maatalouden sortoa. No mitä se sitten on? Eettinen veganismi on kokonainen arvomaailma. Se on elämäntapa. Se on osoitus siitä, ettei halua olla mukana nykypäivän lajisorrossa. Se on tulevaisuuden ajattelua. Se on luonnon kunnioittamista. Ja ennen kaikkea se on empaattisuutta, rakkautta ja tasa-arvoa.

Sitaatin merkitys on selvä. Veganismin ollessa jotakin sellaista, joka taistelee spesismiä vastaan, on sillä huomattavasti suurempi merkitys kuin muilla yksittäisillä valinnoilla elämässämme. Voin kunnioittaa ihmisiä heidän tekojensa tai luonteensa puolesta. Se, että vegaania pyydettäisiin kunnioittamaan ihmisen valintaa syödä lihaa, on sama kuin maahanmuuttajaa pyydettäisiin kunnioittamaan rasistia tai feministin sovinistia. Vegaanit valitettavasti joutuvat vielä tänä päivänä sietämään tätä suurempaa joukkoa, koska yhteiskunnassamme on sallittu lajisorto. Arvostan kuitenkin monia henkilöitä, jopa rakastan heitä, vaikka he syövät lihaa. Arvostamisen aiheet vain ovat toiset. Jos minulta kysytään kunnioitanko ja arvostanko heidän valintaansa syödä lihaa, vastaan en! Miten voisin kunnioittaa jotakin valintaa, joka on kaikkea sitä, mitä vastaan omalla elämäntavallani taistelen?

On vaikeaa elää maailmassa, jossa näet sortoa heikoimpia kohtaan. Ihmiset eivät kyseenalaista tätä hyväksikäyttöä, koska he ovat kasvaneet tähän kulttuuriin.  Veganistien tueksi auttaa pohdinta siitä, miten aina on ollut olemassa ihmisryhmiä, jotka ovat nähneet kulissien takana tapahtuvat sorrot. He ovat olleet edelläkävijöitä poistamaan maastamme rotusyrjintää, orjuutta ja sukupuolisyrjintää.  He, jotka taistelivat orjuutta vastaan, eivät kunnioittaneet valintaa käyttää orjaa työssä.

En itsekään ole aina ajatellut lajisortoa näin laajasti. Jos kuitenkin hyödynnämme toisia eläinlajeja, eikö meillä ole velvollisuus selvittää itsellemme, mikä meidät oikeuttaa siihen? Lajisorto ei koske ainoastaan ihmisen ja tuotantoeläinten suhdetta. Lajisorto ylettyy myös lemmikkieläinten ja tuotantoeläinten välille. Eikö ole kaksinaamaista olla eläinystävä, joka syö eläimiä? Miten erotat sian ja lehmän koirasta ja kissasta? Sian on osoitettu olevan äärimmäisen älykäs verrattuna moneen ylijalostettuun koirarotuumme. Minisikoja on myös lemmikkeinä. Jokainen possu on myös aivan oma persoonansa. Lisäksi he luovat ympärilleen samaa kiintymystä ja rakkautta. Yhteiskuntamme vain ajaa meidät toimimaan samalla tavalla kuin muut. Emme kyseenalaista laillisia asioita, uskomme hyvinvoinnin tarkoittavan taloudellista menestystä ja teemme valintoja, joita useimmat tekevät, jotta kuuluisimme "normaalikastiin". Omalle empaattiselle, moraaliselle ja järjelliselle ajattelulle emme jätä tilaa. Kohtelemme kanoja vain parvina, vailla yksilöllistä arvoa. Millä oikeudella me sitten itse saisimme yksilöllisen merkityksen, jos teemme valintamme ilman omaa ajattelua?

Kysymyksiä riittää puolin ja toisin. Keskustelut spesismistä ovat  kuitenkin sekasyöjien kanssa pinnallisia, eivätkä he usein pääse lähellekkään veganismin todellista tarkoitusta. En  myöskään ole saanut yhdeltäkään sekasyöjältä vastausta, joka yltäisi keskustelun järjelliseen tasoon. Ja tiedän tähän myös vastauksen. Yhtäkään järjellistä selitystä sortaa toisia tuntevia ja kokevia eläinlajeja, kahlita heidän vapautensa ja syödä heitä ilman tarvetta ei ole. Maapallolla tapahtuva lajisorto on aikamme suurin orjuus. Mielestäni, jos tätä ei halua, eikä yritä nähdä, on turha toivoa eettisen vegaanin kunnioittavan päätöstäsi syödä lihaa.

Uskottelua ja itsensä huijaamista

Katselin eilen dokumenttia maailman älykkäimmistä eläimistä. Jopa minä, joka pidän eläimiä ja ihmisiä tasavertaisina, olin aivan sanaton. Delfiinit olivat luovia, linnut suunnittelivat ja käyttivät apuvälineitä, simpanssit osasivat laskea ja hylje erotti aakkoset muista merkeistä. Kaikki nämä taidot, joita ihminen on pitänyt vain omaan lajiinsa kuuluvana, on tieteellisesti todistettu olevan myös muilla eläinlajeilla.

Mietin yöllä käsitettä moraalista ja omatunnosta. Uskon henkilökohtaisesti, että nekin voidaan vielä todistaa olevan myös toisilla eläimillä olemassa. Halusin kuitenkin olla omista määritelmistäni varma ja tarkastin vielä Wikipediasta määritelmän omatunnolle. "Omatunto on ihmisen sisäinen kokemus, jonka useissa maailmankatsomuksissa oletetaan neuvovan ihmistä erilaisissa tilanteissa. Yleensä omantunnon olemassaolo havaitaan, kun yksilö katuu tekoaan tai jättää tekemättä vääränä pitämänsä teon." Kukakuinkin näin sen olen itsellenikin selventänyt.

Tartutaan siis vielä tuohon omatuntoon ja siihen, mikä tarkoitus sillä on. Yksi asia tuntuu olevan selvä: me ihmiset olemme muita eläinlajeja huomattavasti parempia uskottelemaan itsellemme asioita eli toisin sanoen vaimentamaan omatuntomme äänen. Osaamme myös vallan hyvin elää ristiriitaisesti. Tiedämme, mikä on moraalisesti arveluttavaa, ja  omatuntomme antaa meille siitä muistutuksensa. Siitä huolimatta kerta toisensa jälkeen saamme uskoteltua itsellemme toisin. Aina välillä soimaamme humoristisesti itseämme toimiessamme vastoin sisäistä kokemustamme oikeasta ja väärästä. Ihan kuin se, että sanomme ääneen sen, että omatuntomme kolkuttaa, antaisi meille luvan tehdä vastoin sen sanomaa.

"Tulee siitä vähän huono omatunto, kun ostaa makkaraa." Niimpä niin. Monet kokevat, että eläimiä tulisi kohdella paremmin, ja siksi omatunto vaivaa, kun kassahihnalle asettelee kuollutta persoonaa. Mikä ihme on se tarve tehdä tässä tilanteessa toisin kuin omatunto käsittää? Voiko sen selittää ilman, että käyttää pinnallisia ilmauksia "makunautinnosta" tai lausahdusta "pakkohan se on jotain syödä"? (Niin tosiaan, me vegaanithan emme syö mitään.) "Suomessa on asiat paremmin kuin muualla." Lause on monelta osalta totta, muttei kaikilta. Eikä kuluttaja voi ostaessaan kaupan jauhelihapaketin tietää, onko juuri kyseinen eläin elänyt lakisääteisesti asianmukaisissa oloissa. Eli uskottelemalla, että "tämä paketti voi olla elänyt hyvin", antaa meille rauhan ostaa lihaa. Kyse on kuitenkin vain ja ainoastaan itsensä huijaamisesta. En kiellä, etteikö lihaa voisi hankkia suoraan pieneltä tilalta, jolloin eläimen elinolot ovat todella tiedossa. Tarkoitan kuitenkin kansalaisista valtaosaa, eli tavallisessa marketissa lihahyllyllä valikoivia kuluttajia.

Itse koen, etten pystyisi tavoittelemaan onnellista elämää itseäni huijaamalla. Jos omatuntoni on huono, yritän konkreettisesti toimia siten, että se puhdistuu. En uskottele itselleni mitään. Enhän huijaa rakkaimpianikaan, miksi huijaisin itseäni. Aloitettuaan uskottelun paremmasta ihmiset helposti jatkavat sitä suuremmissa mittakaavoissa. Lopputulos voi olla, että omatunto menettää äänensä. Sitä ei vain yksinkertaisesti enää kuule, eikä edes tiedä, mikä se on. Jos et omista omatuntoa, voitko ajatella moraalisesti ilman ohjeistusta? Pystytkö erottamaan oikean väärästä, jos et tunne sisälläsi, miten sinä tekisit omatuntosi mukaan?

Ristiriitaisinta on se, että ihmiset, jotka eivät määrittele omatuntoa, eivätkä mieti moraalin käsitettä, syövät usein lihaa. He väittävät, että ihmiset erottuvat eläimestä juuri moraalisen ajattelun takia. Siksi me voimme käyttää eläimiä hyväksemme ja kohdella heitä vähäpätöisempinä olentoina. Henkilö ei itse tunne huonoa omatuntoa eikä sisimmässään oikean ja väärän eroa, ja väittää silti olevansa tuo sama moraalinen ihminen. Aika omituista.

Jos ihmisille on kehittynyt kyky tuntea henkisellä tasolla oikeus ja vääryys, olisi suoranainen synti toimia omasta mielestään väärin. Elämästä tulee huomattavasti helpompaa, jossei itselleen tarvitse uskotella asioiden olevan hyvin. Et voi tietää, onko lihasuikaleidesi olento juuri se, johon ei tainnutuksessa osuttu, ja joka vuoti elävänä kuiviin. Parempi siis valita kaupassa tuotte, joka ei saa mielessäsi pyörimään teurastamojen verisiä seiniä. Tällä tekstilläni toivon, että saan rohkaistua ihmisiä tutkimaan omaa moraalisuuttaan ja omatuntoaan. Jos koet, ettei eläinten syömisessä on mitään väärää, pyydän hakemaan lisätietoa nykyisestä tuotannosta, ja määrittelemään ihmisen ja eläimen eron. Jos  taas olet juuri uskottelia-tyyppi, eli omatuntosi on vielä hengissä, pyydän vain kuuntelemaan sitä.