Syyllinen, mutta mihin?

Olen syyllinen. Olen syyllistynyt energian tuhlaamiseen turhaan syyttelyyn. Tosin en varmastikkaan ole ainoa. Se ei ole kuitenkaan pätevä puolustus. Asia harmittaa minua toisinaan. Olen ehkä antanut itsestäni sellaisen kuvan, joka ei ole ollut tarkoitukseni. Olen yrittänyt hakea eläinten huonoon asemaan yhteiskunnastamme syyllistä, jotta saisin eläinten puolesta tuntemani pahan olon kohdistettua johonkin konkreettiseen. Tässä mielessä olen ollut itsekäs. Haluan siis korostaa, etten syytä ketään tiettyä ihmisryhmää omalla elämäntavallani. En syytä tuottajia, jotka pitävät aidosti eläimistään huolta, enkä syytä ihmisiä, jotka eivät tiedä, mitä syödä lihan tilalta. Välillä olen kuitenkin kimpaantunut keskusteluissani eläinten oikeuksista, olen kritisoinut lihan syöntiä, kyseenalaistanut maataloutta, ihmetellyt teurastajan mielenterveyttä, tuhahdellut lihatiskin luona vierailevalle esittelijälle ja katsonut halveksuvasti turkis päällään kulkevia henkilöitä. Silti tiedostan, ettei tilanteeseen ole vain yhtä tai kahta syyllistä.

Tunteikkaana ihmisenä tiedän, että toisinaan rationaalinen ajattelu jää taka-alalle tuntiessani aiheen olevan erityisen tärkeä. Silloin postailen facebook-seinälleni kaikki eläinten hyvinvointiin liittyvät linkit ja veganismin hehkutusmainokset. Voin kuvitella mielessäni, kuinka ihmiset miettivät minun olevan totaalisesti sekaisin. "Onks tuolla ihmisellä elämää? Jokainen päivitys liittyy nautoihin tai sikoihin, ja niitä ilmestyy useita viikossa, joskus jopa päivässä!" "Hirveetä eläinoikeuspropagandaa, nyt syön tuplasti lihaa, kyllä sen verran ketuttaa tuollainen viherpiipertäjä!". Nämä mielessäni välillä pyörivät ajattelut saivat minut hetkeksi miettimään myös itse omaa tarkoitustani. Teenkö postailuillani enemmän hallaa kuin edistän eläinten hyvinvointia? Varmasti en voi mitään sanoa. Olen yrittänyt vähentää puheitani eläimistä facebookissa, koska kaikki ystäväni eivät ole lainkaan kiinnostuneita asiasta. Loin siksi tälle blogilleni sivuston Rakkaudesta Eläimiin ja Luontoon, jotta voisin laittaa osan ajatuksistani seinälle, jossa ihmiset ovat potentiaalisia ja halukkaita keskustelemaan ja kuulemaan kyseisistä asioista.

Sivustosta huolimatta en ole pystynyt täysin lopettamaan nettiaktivistin työtäni facebookissa. Siihen on yksi ainoa syy: en halua. Tein itselleni selväksi, että teen sitä, mitä olisin itse kaivannut vuosia sitten. Minua ei kiinnosta mielipiteet itsestäni, joiden perusteella olen asiaan hurahtanut eläinaktivisti, vailla ymmärrystä todellisesta maailmasta. Minua kiinnostaa vain ja ainoastaan se, että saan mahdollisesti osan ihmisistä ajattelemaan, keskustelemaan ja muuttamaan käsitystään eläimistä. Minusta tässä maailmassa on oikeus näyttää myös asioiden toinen puoli, vaikka se olisi silmillenikin hyppivää ja vastenmielistä tietoa. Monelle tiedon etsimmän aloittaminen on vaikeaa tai yksinkertaisesti luullaan asioiden olevan kuin ennen vanhaan. Tunsin itse aluksi vegaanina, etten uskalla kysyä muille mahdollisesti päivänselviä asioita, ettei minua leimattaisi uusavuttomaksi. Siinä ujoudessa toivon nyt auttavani muita. Ilman kysymyksiä ei ole oikeita vastauksia. Kysymykset ovat avain keskusteluun.

Yhtä asiaa kuitenkin ihmettelen monessa kuluttajassa. He tiedostavat, että joitakin ongelmia lihantuotannossa on, ja he haluaisivat valita eettisemmin. Tästä huolimatta, osa heistä kieltäytyy ottamasta asiasta selvää, vaikka tietoa olisi tarjolla tiiviissä paketissa (esimerkiksi tietokirjassa Syötäväksi Kasvatetut, Elina Lappalainen). Nämä ihmiset, jotka osaksi tuntevat piston sydämessään nähdessään kuvan teurastetusta eläimestä, sulkevat totuuden, uskottelevat itselleen tarvitsevansa lihaa sekä haluavat uskoa Suomessa kaiken olevan hyvin. Usein osa ihmisistä sortuu turhautuneisuudessaan tilanteen ongelmallisuuteen purkamaan itsesyytöset aktivisteihin. Aktivistit ovat heistä syypäitä, koska he tekevät "kautta aikojen" syödystä ruoasta ongelman. Ymmärrettävää sinänsä, koska itsekin sorrun samaan, kun touhuilen kirjoitusteni parissa. En syyttämään aktivisteja, mutta syyttämään toisella tapaa valitsevia ihmisiä. Yritän kuitenkin jättää nyt syyttämisen ja siirtyä aikuisemmalle asteelle aktivistielämässäni. En silti aio vaieta tästä aiheesta; en nyt, enkä toivon mukaan ikinä.

Tavallinen kuluttaja ei pysty syyllistä paikallistamalla vaikuttamaan. Tuotantorakenne on suurempi ongelma, johon omalta osaltamme vaikutamme vain kuluttamalla, kysymällä ja keskustelemalla. Edustajat ja virkamiehet tekevät suuremmat päätökset ja lait, joiden mukaan eläimiä yhteiskunnassamme on lupa kohdella. Meidän oikeutemme kansalaisina on kyseenalaistaa jo tehtyjä päätöksiä ja herättää keskustelua, joka voi leviät laajemmin myös kansanedustajien tasolle. Tästä hyvänä esimerkkinä ensimmäinen kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämisen puolesta. Olemme kaikki myös vapaita päättämään, mitä ostamme. Olemme vapaita vaihtamaan mielipidettämme. Olemme vapaita etsimään tietoa. Olemme vapaita valitsemaan. Eikö ole hienoa? Minusta ainakin on!

Kiireinenkö?

Sen verran olen jälleen kypsynyt lihansyönnin selityksiin, että oli pakko aloittaa päivä kirjoittamalla tuosta aiheesta. Olen jo aikaisemmin käynyt läpi tiedot proteiineista, joten niihin selityksiin en enää palaa.

Mielessäni pyörii monen ihmisen suusta kuultu lausahdus: "Olisin kasvissyöjä, mutta kun elämäni on niin kiireistä, etten ehdi ajatella asiaa. Eikä minulla ole aikaa valmistaa kasvisruokaa". Ensimmäinen argumenttini tuohon kiireisyyteen: jos elämäsi on niin kiireistä, ettet ehdi ajatella, mitä suuhusi pistät, mietipä elämäsi kulkua uudestaan. Tiedostan ongelman, että työt vievät tänä päivänä ihmisen arjesta huomattavan osan. Elämämme ei kuitenkaan rakennu ainoastaan työnteolle eikä työnteko yksin saa meitä voimaan hyvin. On myös tapauksia, jotka tekevät elämästään kiireisen huomaamattaan. Töiden jälkeen mennään esimerkiksi useita kertoja viikossa urheilemaan. Urheilu on ehdottomasti hyvä juttu, sitä en kiellä. On vain ristiriitaista, miten ihminen pitää itseään kunnossa urheilemalla, muttei ehdi ajatella ruokavaliotaan. Fyysinen ja psyykkinen terveys on monen tekijän summa. Jos kiireiset lenkkeilijät/salikuntoilijat/ym. uhraisivat yhden treenitunnin viikossa miettien ruokalistansa uusiksi tai valmistamalla itse ruokaa, olisi se monin verroin tuon urheillun tunnin arvoinen, ainakin terveysnäkökulmasta. Siihen voi mahdollisesti vielä positiivisena asiana lisätä esim. kotona lapsien ja lemmikkien kanssa vietetyn ajan merkityksen.

Toiseksi mietin, miten ihmeessä kasvisruoka on enemmän aikaa kuluttavaa. Itse olen toisinaan laiska ruoanlaittaja, mutta valmistan silti ruokani nopeammin kuin läheiset sekasyöjät. Esimerkiksi tänään. Torstai päivä ja aion perinteisesti kuluttaa viikon helpon ruoan eli kasvishernekeittotölkin. Aikaa sen valmistamiseen menee tasan yhtä kauan kuin lihallisen version. Oletetaan, että teet liharuoan ja kasvisruoan itse. Tulee vastaan lihan kypsennys. Eikö se juuri ole sitä inhottavaa, aikaa vievää, rasvan tirinää, roiskumista ja käryttämistä? Tässä ajassa kasvissyöjä laittaa kattilaan esim. sekavihannekset, soijarouheen ja makaronin. Kasvissyöjä voi vaikka vedellä leukoja tuon ajan kun lihansyöjä kääntelee pihvejään.

Uuden tiedon omaksuminen ei aina ole helppoa. Tietoa on kuitenkin äärettömän helposti ja nopeasti saatavilla. Selitys "en tiedä, mitä laittaa kasvisruoaksi" on melko hatara. "En osaa laittaa kasvisruokaa" on myös lähinnä huvittava ihmiseltä, joka käyttää älypuhelintaan vaivattomasti. Voin taata, ettei kukaan synny äärimmäisen taitavana kasviruokaguruna. Mutta voin myös luvata, että jokainen haluava oppii laittamaan maittavaa kasvisruokaa. Kiitos aikamme suurimmalle opettajalle, googlelle. Hakusanaksi esim. kasvisruoka ja sivuja löytyi yli 300 000. Eiköhän sieltä löydy helppoja, halpoja, vaikeita, tyyriitä, juhlallisia, arkisia ja nopeita reseptejä jokaiselle. Ja jos haluat löytää valmista kasvisruokaa niin vegaanituotteet.net on sivusto, jonne on lajiteltu täysin vegaaniset ruokavaihtoehdot. Kaupassakaan ei siis tarvitse olla tarkkana, kun kotona jo pystyy varmistamaan tuotteet, jotka sitten paikan päällä vain nappaa ostoskoriinsa.

Ruoka on tärkeä osa elämää ja valintamme sen suhteeen vaikuttavat paljon muuhunkin kuin omaan ruokapöytäämme. Monen meistä suurimmat haaveet ovat pysyä terveenä, elää puhtaassa ympäristössä ja auttaa muita. Kaikkien näiden toiveiden toteutumista voi edesauttaa valmistamalla useammin kasvisruokaa. Jos olet vedonnut kiireiseen elämääsi, mitäpä jos jättäisit tuon selityksen kokonaan ja tarttuisit tositoimiin?

Lihansyöjän haaste!

Muutaman viikko sitten heitin haasteen poikaystävälleni, joka on sekasyöjä. En edes ajatellut hänen tarttuvan siihen, mutta panoksien ollessa kohdillaan, sain ihmeitä aikaan. Haaste oli seuraavanlainen: "Syön kotona vain vegaanista ruokaa kahden seuraavan viikon ajan. Jos onnistun, haasteen asettaja ostaa minulle korin kaljaa."

Haaste oli kova! Tiedän sen. Siksi jo ensimmäisellä kauppareissulla tein myönnytyksen maidon suhteen. Ruokajuomana lehmänmaito sallittiin ja juustoakin sai paahtoleivän päälle ostaa. Eli haaste vaihtui lacto-vegetaristiseksi. Alusta lähtien oli myös selvää, että muualla kuin kotona, ei tarvitsisi noudattaa tarkkaa kasvissyöntiä. Toinen ongelmakohta tuli viikonlopuista. Ajankohtaan sattui riennot yöelämässä, joten kas kummaa, muutaman olusen jälkeen haaste sai mäkkärin kanapaloilta kyytiä.

Täytyy myöntää, että ensimmäisien päivien aikana ajattelin, että tämä oli tässä. Perutaan koko ajatus. Poikaystäväni on kuitenkin huono häviäjä, eikä kestänyt ajatusta menetetystä saaliista. Olin kyllä jo tehnyt selväksi, että haasteen alkuperäinen kori hupenisi muutamalla. Yhteistuumin mietittiin sitten seuraavalla kauppareissulla tarkemmin koko viikon ruokia.

Olin todella positiivisesti yllättynyt, miten helposti kaikki lihatiskit ohitettiin. Lopulta ostoskori näytti niin hyvältä, etten voinut itsekkään enää luovuttaa antamani haasteen suhteen. Ostoksiin eksyi tuoreita kasviksia ja hedelmiäkin, ja mikäs sen parasta. Henkilökohtaisesti nautin näistä kahdesta viikosta todella paljon. Sain touhuta paljon keittiössä, muunkin kuin oman ruokani tai leivonnaisten parissa. Lisäksi sain neuvoa ja opettaa, miten hän voisi joskus minullekin halutessaan tehdä ruoan valmiiksi. Tein pari päivää sitten haastattelua ja utelin, miltä viikot olivat vaikuttaneet. Kaikki oli kuulemma ollut "yllättävän helppoa". Uskon hänen myös helpottuneen esim. siitä, miten nopeasti soijasta saa tehtyä kastikkeen, eikä joudu tuhraamaan paistinpannun ja rasvan kanssa.

Nyt viikot ovat ohi. Haaste ei mennyt ihan alkuperäisissä kaavoissa, mutta yritys oli niin hyvä, ettei epäonnistumisestakaan voi puhua. Tarvitsee siis suunnata kauppaan.

Lopuksi täytyy vielä muistuttaa, ettei tarkoitukseni ollut alunperinkään saada poikaystävääni muuttumaan kasvissyöjäksi (vaikka se suuri unelmani onkin;) ). Annoin yksinkertaisen haasteen ja hän tarttui siihen. Ylimääräistä valistustyötä (mitä nyt en muutenkin kotona tekisi) en tuona aikana edes harrastanut. Tosin pari tosiasiaa oli selvitettävä, mukaan lukien, että kebab on lihaa eikä vain raajatonta ruskeaa "kebabeläinmöykkyä". Halusin kuitenkin hänen suhtautuvan mahdollisimman positiivisesti noihin kahteen viikkoon. Ja niin kävi. Uskon tämän näkyvän meidän keittiössä  myös tulevaisuudessa. Eli eikun heittelemään haasteita niille kaikista addiktoituneimmillekin lihankuluttajille, voitte yllättyä erittäin positiivisesti! Ja, mikäli itse käytät eläinperäistä ruokaa niin haasta itsesi. Palkinnonkin voit itse määrätä. :)


Alla on kuvakollaasi näiden kahden haasteviikon ruoista. Kaikki ei mahtunut mukaan, mutta suosikit on kutakuinkin tässä:

Suu suppuun salaatinsyöjä!

Intouduin tässä muutamana päivänä tekemään vähän "leikkaa ja liimaa" -työtä netin huikeassa maailmassa. Ajattelin tehdä jotain pientä, millä vaikuttaa ihmisiin kuvien avulla ja kysymyksin.

Ensimmäisenä mieleen tuli kysymys, joka minulle esitetään heti, kun ilmoitan olevani vegaani: "Mistä saat proteiinia?". Niimpä selailin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ravitsemusyksikön ylläpitämää elintarvikkeiden koostumustietopankkia (www.fineli.fi) ja löysin, jopa minua yllättäviä lukuja ravintoarvoista. Tietysti siis positiivisesti kasvisruoan ravinteikkuudesta. Toinen kritiikki, minkä kuulen usein, on kasvisruoan epähoukuttava olomuoto. Päätin sitten vastata kuvilla noihin kahteen kommenttiin, heittäen samalla oman kysymykseni ilmoille. Tässä tulos:

Mieleeni tuli seuraavaksi tämä ongelmallinen "mainostaminen". Koska ajatukseni vegaanista ruokavaliosta ovat niin positiivisia, haluan niitä jakaa tuttavilleni. Osa on iloisia kuullessaan tietoa erilaisista eettisemmistä vaihtoehdoista ruokapöytään. Sitten on tämä surullinen puolisko. Nämä henkilöt suhtautuvat minuun kuin tuputtaisin vierasta uskontoa. Mielestäni näitä asioita ei  vaan yksinkertaisesti voi verrata. Vegaani elämäntapa liittyy arvomaailmaani. Vaikka uskonnoissakin painotetaan joitakin tiettyjä arvoja, on vegaaninen arvomaailma mielestäni huomattavasti selkeämpi, eikä kumoa totuuksia. Veganismi ei ole uskon asia eikä myöskään sulje pois mitään uskontoa (eihän missään uskonnossa käsketä syödä lihaa tai satuttaa eläimiä?).

Olen itsekin ollut lapsena/varhaisnuorena sekasyöjä ja nuorena (pesco-)lacto-ovo-vegetaristi, joten tiedän senkin ajatusmaailman. Nyt ihmettelen vain, miksi en saanut tietoa ja kannustusta aloittaa vegaania elämää, kun se minulle olisi varmasti ollut itsestäänselvä vaihtoehto. Tällä hetkellä, jos olisin osannut ottaa selvää maidontuotannon epäeettisyydestä, olisin siirtynyt vegaaniksi huomattavasti aikaisemmin. En vain tuolloin tiennyt tarpeeksi. Jos joku tuttavistani olisi kertonut kokemuksiaan vegaanina, kuten minä kerron tällä hetkellä, olisin ollut todella kiitollinen hänelle. Valitettavasti minulla ei ollut lähipiirissä ketään vegaania.  Lähipiirissäni olleet vegetaristitkin olivat pitkälti sitä mieltä, että ihminen tarvitsee maitoa ja kananmunaa.Pidin vegaaniutta vaikeana, aivan kuten monet ihmiset nytkin pitävät. Haluankin tällä hetkellä nimenomaa omalla esimerkilläni näyttää, miten helppoa on olla vegaani, ja samalla tukea ihmisten kokeiluja eettisempiin kulutusvaihtoehtoihin.

Voiko sitä, että leivon vegaanisia herkkuja tuttavilleni, vien vegaanisia karkkeja tuliaisiksi tai valmistan pikkujouluihin ruokaa ilman eläinperäisiä tuotteita, kutsua oman arvomaailman tyrkytykseksi? Mielestäni ei. Haluan aidosti tehdä heille terveellisempää ruokaa ja näyttää vaihtoehtoja kaupan hyllyltä, jotka monen yllätykseksi ovat täysin vegaaneja. Enhän minä käytännössä hyödy tuosta mitenkään (paitsi, että voin myös herkutella samoilla ruoilla kahvipöydässä). Miksi terveellisemmän ruoan ja eettisemmän vaihtoehdon julkituominen olisi ahdistelua?

Päätin sitten taas leikellä kuvia, ja sain aikaan seuraavan:

Eli, miten meidän "vegaanimainostus" pomppii sekasyöjien silmille konkreettisesti? Se, että välillä nauttii vegaaniruokaa, ei ole kenenkään ihmisen uskonnon tai arvomaailman vastaista. Vegaaniruoka on eettistä, terveellistä, ravitsevaa, maukasta ja auttaa muitakin kuin syöjäänsä. Miten ihmeessä tälläisen ruoan sisällyttäminen viikkoonsa edes pariksi ateriaksi, voi olla niin kovin vaikea asia? Ihmiset, jotka kokevat vastenmielisyyttä vegaaneja ja heidän ajatuksiaan kohtaan voisivat kerrankin olla aikuisia ja ajatella empaattisesti, jos ei toisiin lajeihin asti yllä, niin ainakin meidän vegaanien puolesta. Sekasyöjät voisivat miettiä esimerkiksi, millaista on kulkea yllä olevan kuvan kaltaisessa eläintuotemainosmaailmassa. Millaista on perustella itselle täysin selvää valintaansa, kun joukko ihmisiä katsoo sinua halveksuvasti? Osa muuttuu sinun  vegaanikaapistatulon jälkeen ravintoterapeuteiksi tiedostellen proteiinin saantiasi. Osa ei halua keskustella kanssasi sinun arvomaailmastasi, mutta hänen arvomaailmansa tulee sinulle enemmän kuin selväksi.

Tästä kaikesta huolimatta vegaanien pitäisi ilmeisesti pysytellä pienissä kerhoissaan, käydä vain ekokaupoissa ja ennen kaikkea olla aivan hiljaa. Ei herättää kysymyksiä eläinten oikeuksista, ei kertoa liharuoan epäterveellisyydestä eikä ainakaan kertoa totuuksia tehotuotannosta. Sekasyöjä (jos hänellä on empatiakyky olemassa) ahdistuu, kun kerrot hänelle, miten lyhyt kinkun elämä on. Siis anteeksi? Sekasyöjä ahdistuu? Siksi hänelle ei saa puhua asiasta! Hetkinen..Vegaanienhan on silloin koettava varmasti kymmenkertainen määrä tuota ahdistusta, koska he ovat  myös tiedostaneet empaattisesti nuo samat faktat, ja pystyneet jopa muuttamaan oman elämänsä valinnat vastaamaan eettisempää kulutusta.

Omassa elämässäni on tullut vastaan useita kertoja, jolloin sekasyöjä on ollut ahdistunut oman elämänsä valinnoista. Joskus kananmunat loppuu, toisinaan sianlihaa ei saanut kaupasta, maitokin on liian kallista ja voikin meinasi karppausinnon aikana loppua. Kaikkea tuota sitä kuunteli, nyökytteli ja yritti auttaa kertoen varovasti muista vaihtoehdoista, joita olisi saatavilla. Silti välillä tuntui, ettei tiettyjä asioita saanut sanoa ääneen. Vegaanin kustannuksella voi heittää läppää "mennääks BigMacille tai kebabille?". Mutta auta armias, kun vegaani heittää kaupan maitotiskillä lehmän elämänkaaren. Taas oli vegaani hyökkäävä ajatuksineen!

En kuitenkaan halua yleistää, koska tunnen myös paljon ihmisiä, jotka ottavat uuden tiedon ja elämäntapaani koskevan tiedon avoimesti vastaan. Perheeni on yksi näistä. Meillä järjestetään lähes vegaaninen joulukin, enkä voisi olla iloisempi asiasta. Sukulaiseni ovat kiitelleet tiedoista, joita olen eläinperäisistä tuotteista heille selvittänyt. Toivoisin vain kovasti, että näitä ystävällisiä ihmisiä löytyisi hurjasti paljon enemmän. Jokainenhan rakentaa omat arvonsa, jokainen myös kuluttaa ja syö, miten itse haluaa. Maailma ei kuitenkaan ole valmis paikka. Täällä on paljon asioita, joista kuluttajan olisi hyvä tietää enemmän. Ihmiset saavat medioilta paljon tietoja ruoasta. Se on monen mielestä positiivista, koska tietää paremmin, mitä kannattaa ostaa jatkossa. Eikös vegaanit voisi olla yksi noista tietotulvan osista? Me emme markkinoi lehtien kautta, jotta saisimme taloudellista hyötyä. Meille monelle vegaanille se vain olisi suuri ilo, jos omista arvoistaan/ruokavalinnoistaan voisi puhua ilman, että ajatuksia leimataan tai meitä koetaan tyrkyttäjinä.

Pakkanen puree myös lemmikkiä

Sain motivaation kirjoittaa, kun törmäsin taas surulliseen tapaukseen käydessäni aamulla Lidlissä. Keskikokoinen ja puolipitkäkarvainen koira oli jätetty tällä säällä ulos odottamaan omistajan kauppareissun ajaksi. Koiralla ei ollut minkäänlaista lämpöalustaa, vaan se seistä jökötti paukkupakkasessa kovan lumisessa maassa. Ulkona oli lähes -20 astetta pakkasta! Ihmiset valoja päälle siellä, muka niin viisaissa aivoissamme!

Tottakai on koirarotuja, jotka kestävät hyvin kovimmatkin pakkaset, mutta tämä kyseinen koira ei ollut sellainen. Toinen asia on myös lenkittääkö koiraa vai jättääkö sen seisomaan alle neliömetrin suuruiselle alueelle yli  20 minuutiksi. Tänään koira odotti isäntäänsä/emäntäänsä, kun saavuin kaupan pihaan. Kävin noin parissakymmenessä minuutissa kaupassa ja järkytyin, kun koira oli edelleen kytkettynä pihalla. Jo kauppaan mennessäni koira nosteli vuoronperää jokaista tassuaan ja piti selkäänsä köyryssä. Ja uskallan väittää, että tiedän tarkalleen, miltä koira näyttää, kun sillä on kylmä. Oma koirani on juurikin tuon näköinen jo silloin, kun avaan kovalla pakkasella ikkunan hetkeksi kotona. (Tosin se luuleekin olevansa kissa ;). ) Koira nosteli edelleen jalkojaan vuorotellen ja näytti jo tärisevänkin. Jos minulla ei olisi ollut niin kiire, olisin odottanut omistajan saapumista paikalle, jotta voisin kysyä hänen mielipidettään asiasta. Ensi kerralla teenkin sen, vaikka myöhästyisin mistä.

Miksi meidän ihmisten on niin vaikea uskoa, että emme ole ainoa laji maapallolla, joka tuntee kipua, kylmää ja kuumaa? Kukaan ei varmasti meistäkään nauti jäädyttävän kylmästä tunteesta. Miten aikuisilla ihmisillä ei ole kykyä tuntea empatiaa omia lemmikkejään kohtaan edes sen vertaa, ettei tuottaisi heille tuntemuksia, joista emme itsekään nauti? Tuo näky herätti minussa jälleen poikkeuksellisen paljon surua, vihaa, epätoivoa ja ahdistusta. Osaksi siksi, ettei se ollut ensimmäinen tapaus tänä talvena, jolloin olen nähnyt eläimellä olevan liian kylmä. Me hankimme itsellemmi lemmikkejä "omaan maailmaamme", emmekä kykene ajattelemaan heidän asemaansa ja tunteitaan.

Hyvät lemmikkien omistajat, tälläisilla ilmoilla, pakkasella ja tuiskussa, on lemmikkiä tarkkailta poikkeuksellisen paljon pihalla! Lyhytkarvaiselle ja pienelle lemmikille on erityisen tarpeellista pukea jonkin sortin takki päälle. Pieni koira voi takinkin kanssa linkuttaa jaloillaan tai pysähdellä (ja katsoa anovasti). Monelle olisi syytä hankkia myös pienet töppöset tai tehdä vain lyhyitä lenkkejä (useammin) päivässä. Niin ikävää, kun nutun pukeminen lemmikinkin mielestä voi olla, on se hänen parhaakseen. Me olemme hankkineet lemmikkieläimemme, ja me olemme heidän elämästään vastuussa. Meidän tehtävä on luoda heille mahdollisimman paljon positiivisia kokemuksia, eikä yhtään ylimääräistä negatiivista kokemusta!

Joulu saapuu ilman kuollutta sikaakin

Ensimmäinen joulukuuta. Lahjat on melkein paketeissa jo. Kynttelikkö ikkunassa ja ensimmäinen joulutorttupellillinen maisteltu. Joulu tulee taas hurjaa vauhtia. Lumi satoi eilen maahan, ja pikkuhiljaa alkaa siis jo joulutunnelmakin saapua.

Vegaanin joulu. Lihansyöjien painajainen. Eihän joulua voi olla ilman kinkkua? Koko vuosihan lihamöykkyä muistellaan ja livotaan huulia "sitten jouluna taas, namnam". Joulu tuntuu olevan täynnä tuon teurastetun eläimen jatkuvaa miettimistä. Mistä kinkku, kuinka iso tänä vuonna, eikai kinkut lopu Suomesta, apua!

Mietitäänpä nyt ihan uudestaan kaikki. Jouluun kuuluu ehdottomasti yhdessäolo ja arjesta hieman poikkeava, juhlallinen ruokailu. Ruokailu yhdessä sukulaisten, ystävien ja rakkaimpien kanssa on jokaiselle joulua odottavalle tärkeää. Varmasti kinkku muistuttaa monille vanhoista hyvistä hetkistä, kun saatiin joulupöytä koreaksi ja oikein lihaakin tarjolle niin, että jokaiselle riitti. Nyt asiat ovat kuitenkin aivan toisin. Me saamme jokaikinen päivä ostaa lihaa kaupasta, ja siihen on vielä varaakin. Kinkkua ei tarvitse itse kasvattaa, teurastaa tai paloitella. Kävellään vaan suoraan kinkkualtaan luo ja napataan mahdollisesti kymmenkiloinen kinkku kärryyn. Monet toteavat tässä vaiheessa: "Niin, eikös olekin hienoa, että olemme kehittyneet tähän pisteeseen, että kaikki saavat "nauttia" kinkkua".

Minusta siinä ei ole mitään hienoa, että sikoja kasvatetaan turhamaisuudesta meidän joulupöytiämme koristamaan, verisuoniamme tukkimaan ja mahojamme yltäkylläisyyteen venyttämään joka vuosi saman perinteen vuoksi. Jos oikeasti olisimme kehittyneet, emme tekisi näin. Jos ajattelumme olisi luokiteltavissa järkeväksi, emme kohtelisi toisia maapallon asukkeja kaltoin vain ylellisten tapojemme vuoksi saatika syöttäisimme lapsillemme liharuokaa. Hyvät tavat, kuten hampaiden pesu aamuin illoin, on hyvästä. Huonot tavat, kuten tupakointi, on pahasta. Tämänhän me jokainen ymmärrämme, kun yritämme joka vuoden vaihteessa karsia pahoja tapojamme tehden lupauksia paremmasta vuodesta. Emme kuitenkaan pidä lihansyöntiä pahana tapana, vaikka se useiden eri tutkimusten mukaan on luokiteltavissa ihmiskeholle sopimattomaksi ruoaksi.

Muutama totuus tähän väliin, koska tiedän lihansyönnin juurtuneen moniin syvästi, että edellinen lause herätti vastalauseen. Ihminen on syntyessään vegaani. Todisteina ovat oma kehomme ja käytöksemme. Emme omaa minkäänlaista saalistusviettiä, ruoansulatuselimistömme on pitkä, kuten kasvissyöjillä yleensä, ja tuotamme syljessämme amylaaseja, jotka aloittavat ruoan pilkkomisen jo suussa. Lisäksi leukamme liikkuvat myös sivusuunnassa, joten voimme pureskella ja liikutella ruokaa suussamme, kuten muutkin kasvissyöjät. Hampaamme eivät sovellu repimiseen ja raateluun. Aivomme eivät kehittyneet lihansyönnistä vaan ongelmanratkaisusta ja ryhmätyöstä, jota tapahtui osin metsästystä suunnitellessa. Lihansyöjillä ei myöskään ikinä tukkeudu verisuonet kovasta rasvasta, koska heidän ruoansulatusjärjestelmä on huomattavasti lyhyempi, eikä ruokaa käsitellä niin huolellisesti. Eläinproteiini on elimistöllemme liian hapanta, jolloin elimistön on neutraloitava tilanne. Neutralointi tapahtuu ottamalla luustosta fosfaattia. Tällöin myös kalsiumi irtoaa luista liueten virtsan mukana ulos elimistöstämme. Huom, tämä tapahtuu siis myös juomalla maitoa tai syömällä maitotuotteita. (Suosittelen katsomaan Gary Yourofskyn puheen: https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=yFQ1RdKaVv4)

Faktoista takaisin joulun kinkkubuumiin ja lihansyöntiyhteiskuntaamme. Tiedostaen edellämainitut totuudet ja eläinten sorron maapallolla, en pysty ymmärtämään ihmisten turhamaisuutta ruokaa kohtaan. En lihansyöntiä arkena enkä joulun kinkkutarjoiluja. Toivotonta on keskustella ihmisten kanssa, jotka heittävät kommentteja "porkkanallakin voi olla tunteet" tai niiden, jotka eivät vain yksinkertaisesti piittaa kuulemastaan ja näkemästään. Sen sijaan ihmiset, jotka haluavat tietää enemmän ruokansa tuotannosta, eläinten oikeuksista, hyvinvoinnista, ympäristön kuormituksesta ja minun näkökulmastani, ovat valopilkkuja aktivistin arjessa. Kiinnostuksen herääminen on ensimmäinen askel muutokseen. Keskustelut, uusi tieto, vanhojen perinteiden uudelleentarkastelu ja avoin ajattelutapa auttavat omaksumaan ja ymmärtämään meidän vegaanien elämää. Näiden kiinnostuneiden ihmisten toivon myös näin joulunalla miettivän juhlan merkitystä, joulupöydän antimien todellisuutta ja tarpellisuutta.

Itselläni tulee kahdestoista joulu ilman kinkkua. Enkä ole kaivannut joulussa mitään. Jouluna nautin riisipuuroa, luumukeittoa, joulutorttuja, pipareita, suklaata, lanttu-, porkkana- ja perunalaatikkoa sekä tofu-/seitankinkkua. Maha täyttyy liiaksi ilman kuolleen sian "tuoksua" uunissa. Ainoa asia, mikä joulunodotusta pilaa on kauppojen pakastealtaiden ruhot. Jokainen kauppareissu on kuin ruumishuoneella vierailisi. Sieltä ihmiset valitsevat parasta päältä. Välillä tekisi mieleni pukeutua possupukuun ja mennä repimään jokainen kinkku ihmisten käsistä ja kärryistä pois huutaen: "Te ette tarvitse tätä kinkkua, lyödäänkö vetoa, että joulu tulee ilman tätäkin, jopa lahjoja voitte saada! Te ette tarvitse kuollutta eläintä joulupöydässä ettekä juhannusgrillissä!". Silti joka viikko kävelen tuon helvetin läpi suunnaten hedelmä- ja kasvisosastolle, soijahyllyn kautta kauramaito-osastolle yrittäen samalla olla miettimättä taukoamatta, miksi kaikki eivät välitä. Voin vain kertoa, ettei se ole helppoa! En silti enää ikinä haluaisi olla yksi niistä, joka painaa ilalla päänsä tyynyyn syötyään päivälliseksi kuollessaan kiljunutta possua.

Välillä on päivä, jolloin ihmiskunnan eläimiin kohdistamaa hyväksikäyttöä ei pysty ajattelemaan ahdistumatta. En kuitenkaan halua herättää lihaa (edelleen) syövissä kansalaisissa paheksuntaa vegaaneja kohtaan, joten jätän possupuvun kotiin ja kinkut lepäämään lihansyöjien kärryihin. Sitten suuntaan tänne blogiini kirjoittamaan. Kirjoittamaan ja  toivomaan, että joku ihminen saisi teksteistäni pontta tutkiskella omia ruokailutottumuksiaan, ja vähentäisi, tai jopa lopettaisi lihansyönnin.

Aktivistin arvokas työ tehdään tunteella

Otsikko herättää varmasti tunteita kaikissa. Herää kysymyksiä, mikä luokitellaan arvokkaaksi, mikä ei. En halua määritellä arvokkaan työn rajoja. Mielestäni työ kuin työ on arvokasta tapauksessa, jossa se tehdään tunteella ja sen tekeminen ei vahingoita tuntevia olentoja. Siten opettajan tai siivojan työ on aivan yhtä merkityksellistä kuin eläinaktivistien voimakkaalla tunteen palolla tehty työ.

Yksi asia erottaa nämä työt olennaisesti toisistaan, taloudellinen hyöty. Vaikka työnteko olisi useimmiten antoisaa, tulee jokaiselle päiviä, jolloin työstä saatava palkka on suurin syy nousta lämpimästä vuoteesta kylmään ja pimeään aamuun. Eläinaktivisti tekee kaiken (aktivisti-)työnsä ilman materiaalista hyötyä. Hän seisoo ulkona keräten nimiä adresseihin, hän leipoo iltamyöhään pullia tulevaan ilmaismaistatukseen, hän kirjoittaa vapaa-ajallaan mielipiteitään lehtiin, hän kertoo ihmisille yhä uudestaan erilaisia näkökulmia, valaisee faktoja, argumentoi, selvittää näkemystään, antaa käytönnönvinkkejä ja ennenkaikkea kuuntelee.

Aktivisti joutuu toisinaan tekemänsä työnsä puolesta kyseenalaistetuksi, pilkatuksi ja loukatuksi. Silti taistelu eläinten oikeuksien puolesta saa hänet jatkamaan. Korvaus, jonka hän saa, on toive paremmasta tulevaisuudesta eläimille ja luonnolle.

Sen sijaan, että nuo aidot, välittävät ja tunteelliset ihmiset joutuisivat leimatuksi, tulisi jokaisen miettiä heidän rohkean työnsä todellinen päämäärä. Se ajaa meidän kaikkien, yhteiskunnan, eläinten, luonnon ja maapallon etuja. Myös siis Sinun!

Eläinaktivisteilla on taito nähdä kaiken materiaalisen ja rahan valloittaneen maailman taakse. He kokevat eläinten tuskan ja näkevät nykyisen lihantuotannon vaikutukset tulevaisuudessa. He yrittävät auttaa ihmisiä ymmärtämään kulutuksemme seuraukset ja jatkuvasti yhteiskunnassamme vallitsevan spesismin.

Voitaneen siis todeta, että eläinaktivistit tekevät työnsä puhtaasti rakkaudesta, meidän jokaisen hyväksi. Itse kirjoitan jokaisen tekstini tuosta rakkaudesta eläimiä ja luontoa kohtaan. Suurimpana pyyntönä, eläinten ja luonnon kunnioittamisen lisäksi, toivoisin ihmisiltä optimistista ja avointa suhtautumista aktivisteihin. Aikuisina ihmisinä tajuamme jättää taaksemme pilkat ja leimaamiset ja kiittää jokaista eläinten ja ympäristön puolestapuhujaa äärimmäisen raskaasta, mutta sitäkin arvokkaammasta työstä. Samalla jokainen voi omilla valinnoillaan ja kulutuksellaan antaa tukensa parempaan tulevaisuuteen.

Omasta puolestani siis myös, KIITOS ja nöyrin kumarrus kaikille eläinoikeusaktivisteille sekä eläinystävälliselle kuluttajalle! Jokaisella on mahdollisuus tehdä tätä työtä omalla tavallaan!


-Netta

Tehotuotannon ympäristöpäästöt jätetään huomiotta

Kävin 31.10. katsomassa Metsossa elokuvanäytöksen. Elokuvan nimi oli Vegucated. Se oli mielenkiintoinen ja havainnoiva dokumentti siitä, miksi yhä useampi ihminen valitsee kasvisruokavalion ja vegaanin elämäntavan omakseen. Tuon dokumentin katsominen pitäisi kuulua jokaisen sivistyneen kansalaisen elokuvakokemuksiin. Elokuva herätti monia kysymyksiä yhteiskunnastamme ja maailman suurimmasta ympäristöongelmasta.

Yhteiskunta ja poliitikot ovat viime vuosina heränneet kysymykseen maapallollamme tapahtuvasta muutoksesta. Luonto ja ilmasto kärsivät ihmisten kulutuksen seurauksena. Suurin osa etenkin vihertävistä poliitikoista koittaa saada kansalaisia käyttämään julkisia liikennevälineitä, liikkumaan pyörällä tai jalan. Harvassa ovat kuitenkin ne ihmiset, jotka uskaltavat nostaa ruokalautasemme sisällön ympäristökeskusteluihin.

Suurimmat kasvihuonepäästöt syntyvät tehotuotannosta. Koko maailman mittakaavassa karjatalouden osuus kaasupäästöistä on noin 18%:n luokkaa. Se ylittää kaikkien maiden maanteiden kaasupäästöjen määrän. Tätä on vaikea uskoa, se on silti kiistaton totuus. Asian sisäistämisessä auttaa, jos ajattelemme matkaa, jonka lautasellamme lepäävä pihvi kulkee. Syömämme liha tarvitsee noin kuusinkertaisen määrän proteiinia tuottaakseen meille syötäväksi kelpaavaa proteiinia yhden kilon. Lisäksi tehotuotannon eläimet kuluttavat vettä, joka on maapallolla jo tällä hetkellä vähissä. Eikö ole itsekästä syödä lihaa, joka on kasvanut ruoalla, joka olisi mahdollisesti pelastanut ihmishenkiä eripuolilla maapalloa? Eläinten ruoan tuonti lisää kaasupäästöjä samoin eläinten kuljetus teurastamolle. Myös eläinten ulosteet ja virtsa sekä märehtimällä syntyvä kaasu kuormittavat ympäristöä.

Asia tuntuu niin yksinkertaiselta, että on vaikea ymmärtää, miksei kukaan yhteiskunnallinen vaikuttaja puhu asiasta kansalle. Eläinoikeusjärjestöt yrittävät ruohonjuuritasolta tiedottaa ihmisiä parhaansa mukaan. Ihmisten ennakkoluulot kuitenkin sumentavat totuuden. Eläinten kärsimyksen näkeminen ei vaikuta kaikkiin siten, että he ryhtyisivät syömään enemmän kasviksia. Osa ihmisistä ei muuta ruokatottumuksiaan, vaikka kasvissyönnin on todettu lisäävän elinvuosia. Jos eläinten ja oma hyvinvointi eivät ole tarpeeksi suuria vaikuttajia, miksei tehotuotannon aiheuttamaa ympäristöongelmaa nosteta esiin? Kansaan vaikuttaa tiedotus, joka tulee luotettavalta yhteiskunnan päättäjien tasolta. Eikö kansamme johtajat tiedä maapallon todellista ongelmaa, tehotuotantoa?

Herkuttelua vegaanin arjessa

Reseptit on netistä Googlaamalla löydetty, hieman sovellettu, koristelulla omanlaiseksi taiteiltu ja takuuvarmasti 100%:n vegaanisia, aina!  :)    

        

vegaaniset mokkapalat

vegaaninen porkkanakakku suklaa-vaniljakuorutteella

vegaaninen mustikkapiirakka soijakermavaahdolla

vegaaninen banaanisuklaakakku soijakermavaahdolla

vegaaninen appelsiinikuivakakku

Usko unelmiin - älä mainoksiin!

Pikkuhiljaa olen alkanut totaalisesti kypsyä markkinoinnin maailmaan. Lähinnä ravitsemuksen osalta. Markkinointi ei ole enää vaan hienojen mielikuvien luomista vaan väärää tietoa faktana tarjoavaa propagandaa. Kuluttajat eivät jaksa olla tarpeeksi kriittisiä, mikä on osaltaan ymmärrettävääkin. Onhan maailma itsessään välillä täynnä koettelemuksia, joista selviytyminen stressaa aivan tarpeeksi arkea. Halu uskoa hyvään ja totuudenmukaiseen markkinointiin on vahva. Pessimistisyys ja kriittisyys koetaan niin työ- kuin ihmissuhde-elämässä negatiivisena luonteenpiirteenä. Kukapa haluaisi työskennellä tai elää parisuhteessa henkilön kanssa, joka katselee maailmaa arvioiden myös yleisiä totuusväittämiä. Pitäisi olla optimistinen ja avoin. Nämä vastaparit eivät kuitenkaan mielestäni sulje toisiaan pois. Optimaalisinta olisi, jos pystyisimme olemaan avoimesti arvioivia, kriittisesti tarkastelevia ja puolueettomasti havainnoivia kansalaisia.

Alkufilosofoinnin jälkeen itse markkinnoitiin. Lopullisen blogikirjoituksen innoittajan näin televiosta pari viikkoa sitten: Valion maitomainoksen Heikki Paasosen rehdillä selostuksella. Tuosta mainoksesta vaan rehellisyys on valitettavan kaukana. (Mainoksen voi nähdä osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=mSHWSgNoM4E .)

Mainoksessa puhutaan eläinten kunnioittamisesta. En voinut olla katsomatta oikein sanakirjasta, miten kunnioitus määritellään. "Kunnioitus on arvossa pitämistä / arvostusta / arvon antoa." Yksinkertaisempikin tallaaja tajuaa, ettei yhteiskuntamme maidontuotanto kunnioita lehmiä. Se ei pidä lehmää missään muussa arvossa kuin maitokoneena tai lihapullana. Valion markkinointitiimi ei tosin taida ymmärtää sanan "kunnioitus"merkitystä. Kunnioitan vanhempiani suuresti, pidän heitä siis arvossa, enkä halua tuottaa heille mielipahaa. Siksi en riistä heidän omaisuuttaan tai esineellistä heitä. Sitä on kunnioitus! Kukaan maidontuottaja ei kunnioita lehmiä tuntevina ja omina yksilöinään. Minä kunnioitan kaikkia eläimiä, siksi en päätä heidän elämäänsä, vie heiltä lapsiaan, aiheuta heille kipua tai käytä heitä hyväkseni täyttääkseni turhia nautinnonantajia.

Seuraava mainoksen varsinainen vitsi oli lehmien nimet. Tarkoituksena on selvästi luoda tehotuotannosta vanhanaikainen kuva, jossa pientilojen mansikit ja mustikit laidunsivat kaikki kesät ja tulivat kutsuttaessa lypsylle. Todellisuus on taas kerran aivan toisenlainen. "Vuonna 2004 Suomessa oli 22 882 nautakarjatilaa, joista lypsykarjatiloja 18 107. Suuret, yli 50 lypsylehmän tilat ovat yleistymässä. Ylivoimaisesti suurin osa Suomen navetoista on parsinavettoja. Lyhytparsi on yleisin parsityyppi. Lyhytparressa suuremmat naudat joutuvat seisomaan takajalat koko ajan lantakourussa."* Nimien antaminen lehmälle, jolta viedään vapaus, ja joka kasvatetaan meidän kulinaristiset tarpeemme tyydyttämään, on mielestäni kuvottavaa tekopyhyyttä. Lehmästä ei tule navetassa onnellista, vaikka jokainen vasikka kastettaisiin erikseen. Uskon vasikan toivovan nimeämistä enemmän oman emonsa maitoa, turvaa ja huolenpitoa.

"Synnytyksen jälkeen emo saattaa nuolla vasikkaansa useita tunteja ja vielä seuraavana päivänäkin. Emo leimautuu vasikkaansa hyvin voimakkaasti: vain viiden minuutin nuolemisen jälkeen emo tunnistaa vasikkansa vielä 12 tunnin kuluttuakin, vaikka eläimet olisi erotettu toisistaan heti puhdistamisen jälkeen.Tehomaatiloilla lehmä saattaa joutua poikimaan parressa kytkettynä. Tällöin se ei pysty edes nuolemaan vasikkaansa. Parsinavetoissa ei ole lehmille välttämättä edes mitään erillistä poikimistilaa, vaan lehmä joutuu poikimaan lajitovereidensa läsnä ollessa. Äidinvaisto on jokaisella nisäkkäällä yksi voimakkaimmista vaistoista. Jokainen terve emo pitää jälkeläisistään huolta siihen saakka, kunnes poikaset pärjäävät omillaan. Parsinavetoissa lehmäemo ja vasikka erotetaan toisistaan yleensä heti syntymän jälkeen. Pihatoissa, joissa on poikimiskarsinat, eläimet saavat olla yhdessä vähintään yhden vuorokauden. Luomutiloilla vasikan annetaan olla emonsa seurassa ternimaitoajan, eli noin viisi päivää. "*

Miksi haluasin käsitellä juuri mainoksien luomia mielikuvia? Koska valitettavasti ihmisaivot eivät ole tarpeeksi kehittyneet suodattamaan automaattisesti kaikkea näkemäänsä ja kuulemaansa. Valitettavasti kaikilla ei ole aikaa tutustua asioiden totuudenmukaisuuteen. Valitettavasti Suomessa on suuria yritysjättejä, jotka saavat meidät uskomaan itseään lähes poikkeuksetta. Lehmänmaitoa pidetään Suomessa terveystuotteena, joka se ei todellisuudessa ole. Tässä asiassa suurinta roolia näyttelee rahatalous. "Maito ja Terveys ry on pääosin meijerialan yritysten rahoittama järjestö. Sen esitteissä asiat esitetään kovin yksipuolisesti, toisinaan jopa selvästi vääristellen."**

"On harhaanjohtavaa markkinoida maitoa osteoporoosin ehkäisijänä tai parantajana. – Osteoporoosia esiintyy eniten länsimaissa, joissa maitotuotteiden käyttö, ja siten myös kalsiumin saanti on runsasta. Suomi on yksi näistä osteoporoosin huippumaista. Osteoporoosi on ennen kaikkea länsimaisiin elämäntapoihin liittyvä sairaus. Suurimmassa osassa tutkimuksissa maitotuotteiden käytön ja vahvan luuston välillä ei ole löytynyt mitään yhteyttä. Luuston terveys onkin monen tekijän summa. Näistä tärkeimpiä ovat liikunta ja D-vitamiinin saanti. Auringonvalo on D-vitamiinin pääasiallinen lähde, ja sen saanti jää yleensä niukaksi suomalaisilla, etenkin näin pimeänä vuodenaikana. Kalsium on vain yksi osa kokonaisuutta, eikä maito ole suinkaan sen ainoa lähde. Kasvikunnan tuotteista mm. kaaleissa, pähkinöissä, siemenissä ja soijassa on runsaasti kalsiumia. Esimerkiksi kaaleista kalsium imeytyy maidon kalsiumia paremmin. Uusissa tutkimuksissa kasvisten käytöllä on havaittu positiivinen vaikutus luustoon mm. nuorilla tytöillä"**

Kuluttajille kohdistuva markkinointi on siis tarkasti suunniteltu tähtäämään meidän unelmien mielikuvia ja terveytemme tarpeita. Se pyrkii antamaan meille puhtaan omantunnnon ja tunteen aidosta välittämisestä. Jos tiedostat tämän markkinoinnin tavoitteen, voit jo helpommin suhtautua väittämiin tutkien niiden totuutta. Kriittisyys tänä päivänä vastaa vanhaa sanontaa terveen järjen käytöstä. Viisauden ydin on asioiden tarkastelulla ja tutkimisella. Onneksi jokainen meistä voi itse tutkia totuuksia, mainoksethan antavat meille vain omaan etuunsa tähtäävän tiedotteen. Haluaisimme toki sokeasti uskoa tuohon, koska liika miettiminen on kuulemma raskasta. Kuitenkin, jos hahmotamme maailmassamme (myös Suomessa) tapahtuvan muutoksen tehdasmaisempaan ja tehokkaampaan ruoan tuottamiseen, olemme lähellä löytää uusia oivalluksia meidän, eläinten ja luonnon hyvinvoinnin parantamiseksi.

Lopuksi vielä: kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Lisää yleisten väitteiden kumoamisia löytyy täältä: http://www.vegaaniliitto.fi/esitteet/10mm.html .

*http://www.oikeuttaelaimille.net/www2/lang-fi/tietoa/tehotuotanto/lypsylehmaet
**http://www.vegaaniliitto.fi/Tiedotteet/tiedote280904.html

Jokainen päivä on eläinten

Eilen 4.10. starttasi käyntiin eläinten päivästä alkava kokonainen eläinten viikko. Ajattelin näin aamutuimaan kirjoitella erityisesti lemmikkieläinten maailmasta. Vaikka eläinten viikon ei pitäisikään keskittyä vain lemmikkeihin. Hyvä tapa kunnioittaa tällä viikolla eläimiä olisi esimerkiksi syödä enemmän kasvipainoitteista ruokaa.

Takaisin aiheeseen lemmikit. Pienistä, suloisista lemmikeistä kiinnostutaan yleensä jo lapsuudessa. Varmasti lähes jokainen lapsi haaveilee jossakin vaiheessa omasta lemmikistä, pienestä tai isommasta. Itse olin pienenä rakastunut hamstereihin (olen toki vieläkin, mutten "omista" niitä enää). Monet lemmikit viettävät varmasti häkkioloissakin suhteellisen siedettävää elämää, jos liikuntaa häkin ulkopuolella on tarpeeksi ja ravinto on lajille oikeaa sekä riittävän monipuolista. Ajatuksena lemmikkieläin on kuitenkin vegaanisen ajattelun myötä alkanut mietityttämään. Ihmiset hankkivat lemmikkejä rikastuttaakseen arkeaan ja tarjoakseen lemmikille mukavan kodin. Valitettavasti jälkimmäinen ei aina toteudu. Meidän tulisi asettua täysin erilaisen eläimen asemaan ja pohtia lajille tyypillistä käyttäytymistä. Juuri tuon käyttäytymisen mahdollistaminen on avainasemassa pohtiessa, onko lemmikkimme onnellinen "vangittuna". Emme kuitenkaan voi antaa lemmikillemme vapautta, mitä jokainen elollinen kaipaa.

Näistä ajatuksista minulle tulee usein ristiriitainen olo. Jos olen vegaani, enkä käytä eläimiä hyödykseni, miten minulla on koira? Olenko tekopyhä? Olenko hankkinut koiran vain itsekkäistä syistä: tuomaan arkeeni vilpitöntä iloa? Ajattelenko hänen tunteitaan tarpeeksi? Luonko hänelle onnellisen elämän edellytykset?

Kyllä ja ei. En pysty tarjoamaan koiralleni sitä, mitä luonto ja koiralauma vapaudessa tarjoaisi. En ikinä voi korvata tuota kaikkea. Voin kuitenkin tehdä paljon muuta. Tarjoan mahdollisimman usein ulkoilmaa, laadukasta luomuruokaa, raikasta vettä, virikkeitä, mahdollisuuksia kaivaa, leikkiä, juosta sekä antaa luottamusta, turvaa ja rakkautta, paljon! Hankin pienen koiran, jotta ympäristö, missä hän elää olisi mahdollisimman laaja. En ole opettanut koiraani pidättämään hätäänsä pihalle, vaan hän voi tehdä tarpeensa kotiimme omaan vessapaikkaansa. (Mielestäni olisi hirveää kuvitella, että toinen olento määrää, koska voisin tehdä tarpeeni.) Lisäksi tiesin koiraa hankkiessani, ettei hän joudu olemaan paria tuntia kauempaa viikossa yksin kotona. Tämä lienee asia, josta moni koiranomistaja on eri mieltä. Vaikka koira nukkuisi suurimman osan työpäivästämme, on se silti laumaeläin. Laumaeläin ei viihdy yksin. Sen me varmasti jokainen koiranomistaja tiedämme tervehdyksestä, jonka saamme ovella palattuamme kotiin.

Lemmikeillä on yhteiskunnassamme merkittäviä positiivisia vaikutuksia. Lemmikkienpito lapsena on opettanut minulle paljon. En tiedä olisinko edes tässä tilanteessa, siis vegaani, jos minulla ei olisi ollut mahdollisuutta tutustua lähemmin muiden eläinten maailmaan. Lemmikkejä pitämällä voi oppia valtavasti, jos haluaa, ja on tarpeeksi avoin näkemään maailman toisen eläimen silmin. Monilla eläimillä on täysin erilainen maailma kuin meillä. Mikä olisi kiehtovampaa kuin oppia tuntemaan tuo maailma? Sopeutuvathan koiratkin elämäämme ja oppivat meistä jatkuvasti uutta. He tuntevat meidän tapamme ja ymmärtävät eleidemme lisäksi myös jonkin verran kieltämme. Kaiken tämän näkeminen, omaan lemmikkiin perusteellinen tutustuminen ja luottamuksen saaminen, auttavat ymmärtämään, miten valloittavista olennoista on kyse.

Lemmikkiemme ainutlaatuisuuden pitäisi mielestäni saada meidät ymmärtämään myös tuotantoeläinten ja turkiseläinten olojen kurjuus. Häkeissä ja navetoissa on lukuisia aivan yhtä ainutlaatuisia eläimiä kuin kotonamme asuvat rakkaat! Lemmikin yhteiskunnallinen merkittävyys onkin mielestäni sen tuoma ymmärrys toisia lajeja kohtaan. Jos rakastamme lemmikkiämme ehdoitta, on meidän helpompi ajatella empaattisesti myös tuotantoeläinten elämää.

Eläinten viikolla olisikin mahtavaa saada ihmiset näkemään oman lemmikin arvo. Avoimuutta ja suvaitsevaisuutta ei tulisi kohdistaa pelkästään ihmislajiin. Tässä yhteiskunnassa meidän kaikkien tulisi olla avoimempia muiden lajien maailmalle ja suvaitsevaisempia heitä kohtaan. Palataan takaisin lapsuuden tunteeseen nähdessämme pienen porsaan ja koiranpennun. Tunteemme ovat molempien kohdalla varmasti lähes samat; yhtä rakkaudentäytteiset ja aidot. Yhteiskunnan talous- ja tuotantojärjestelmä muuttaa ajanmittaan silmämme näkemään toisessa olennossa ruoan ja toisessa rakkautta. Yhteenvetona todettakoon, että tuon muutoksen myötä koemme elämämme yhden merkittävimmän menetyksen. Tiedon ja empatian avulla voimme nähdä taas oikean kuvan tilanteesta. Toivottavasti mahdollisimman moni lemmikki voisi antaa meille nämä apuvälineet.

Ihanaa eläinten viikkoa kaikille eläinten ystäville, ja muistakaa lemmikkejä harkitessa kodittomat eläimet! :)

Turkin alla on arvokas elämä

Vihdoin ajattelin tarttua ajankohtaiseen aiheeseen, joka samalla ahdistaa, suututtaa ja tekee surulliseksi. Kyse on tietysti turkistarhauksesta. Itse olen ottanut haasteekseni kerätä noin 40 allekirjoitusta kansalaisaloitteeseen turkistarhauksen kieltämiseksi Suomessa. Nimien keräämisten matka on yllättänyt monen monta kertaa; sekä positiivisesti että negatiivisesti.

Tällä kertaa olen itse ollut se sinisilmäinen suomalainen. Mielessäni olen pyöritellyt tuttaviani, jotka varmasti kirjoittavat nimensä aloitteeseen. Toisaalta olen taas mielessäni pohtinut, ketkä mahdollisesti eivät suostu nimeään paperiin laittamaan. Olen joutunut pahemman kerran pettymään, en yhdesti tai kahdesti vaan toistamiseen. Onneksi olen saanut puhtia nimien keruuseen läheisiltäni ja asiasta, jonka puolesta tätä pientä puuhaa teen.

Erityisen mielenkiintoista on jälleen kerran se, miten ihmiset jättävät eläinten kärsimyksen ja epäkunnioittavan kohtelun varjoon. Monille nousee ensimmäisenä huoli turkistarhaajien tulevaisuudesta. Ottaen huomioon sen, että he synnyttävät ammatissaan tuskaa kipua tunteville eläimille, tämä on mielestäni pienen pieni murhe. Suora lainaus tarhauskielto.fi sivuilta : "Turkisalan puolustajat vetoavat usein alan työllistävyyteen. Heidän mukaansa turkistarhauksen suora työllistävyys Suomessa on noin 4350 henkilöä. MTT:n selvityksen mukaan yksi turkistarha työllistää keskimäärin 0,7 henkilöä. Turkistarhaus on noin puolelle tarhaajista siis pelkkä sivuelinkeino. Tarhoja on maassamme tällä hetkellä noin 1000. Näyttäisi siis että työllisyysluvut ovat huomattavasti pienempiä kuin ala on antanut ymmärtää. Lisäksi merkittävä osa tarhaajista lähestyy eläkeikää." Jos turkistarhaajien tulevaisuus huolettaa, lisää informaatiota tilanteesta saa osoitteesta: http://www.tarhauskielto.fi/turkistarhaus/tyollisyys. Luettuaan ja sisäistettyään nämä argumentit ja faktat, ei mielestäni enää voi vedota ihmisten työllistämiseen kyseisellä alalla. Yhä useampi maa, jossa turkistarhaus on työllistänyt huomattavasti enemmän ihmisiä, ovat kieltäneet tähän naurettavan ja sadistisen elinkeinon.

Uusia kysymyksiä turkistarhakieltoa vastultavilta nousee kuitenkin pian ilmoille. Olen saanut kysymyksiä siitä, miten huonosti ketut voisivat elää muualla, kuin Suomessa. Jos Suomessa toteutettaisiin turkistarhauskieltolaki, siirtyisi turkistentuotanto "pahempiin" paikkoihin (esim. Kiinaan). Tosin turkiksien markkina-arvo luultavasti laskisi, kun Suomen hyvänä pidettyjä turkiksia ei enää saataisi markkinoille. Suomesta "hyviä" turkkeja saadaan, koska lämpötila on niin matala. Olen samaa mieltä, että turkistarhaus ei varmastikaan muissa maissa takaa eläimille hyviä oloja. Tosiasia on kuitenkin, ettei se takaa hyviä oloja eläimille Suomessakaan. Varmasti jokainen ihminen tietää, että tie onneen on itsensä ja omien halujensa toteuttaminen. Tämä pätee jokaiseen elävään olentoon maanpäällä. Jokaisella eläimellä pitäisi olla mahdollisuus toteuttaa lajille tyypillistä käyttäytymistä, muuten se ei nauti elämästään. Ei vaikka saisi vettä ja ruokaa. Tällä perusteella olen sitä mieltä, että turkistarhaus on ylipäätään täysin järjetön "elinkeino". Toisen lajin vapauden riisto tuottamalla tarpeetonta materiaa EI ole oikeutettua! Ei Kiinassa, eikä Suomessa!

Toisia oman nimen allekirjoittaminen voi yksinkertaisesti pelottaa: Olen jotain mieltä. Seison jonkun asia takana. Olen kirjoittanut allekirjoitukseni kansalaisaloitteeseen, entä jos... Olisi helpompaa vaan vetäytyä pois koko jutusta. En sano mitään. En ole mitään mieltä. Asia ei liikuta minua. - Ja niin paljastuu taas ihmisen yltiöpäinen itsekkyys maapalloa ja muita lajeja kohtaan. Meidän ei tarvitse kuin kirjoittaa oma nimi ja voimme saada aikaan jotain merkittävää. Voimme pelastaa eläimiä tuskalta, voimme olla kansalaisia, joiden ääni merkitsee, mikä meitä estää? En halua uskoa, että allekirjoittamatta jättäneet eivät voi huonosti katsoessaan kuvia turkistarhoilta. Kuvia, jotka ovat valitettavasti arkipäivää. Suurin osa kuvista mediassa EI ole liioiteltuja tai erityisen huonosti voivien eläinten tiloita, ne ovat lakisääteisten tilojen kuvia. Laki sallii tällä hetkellä kaiken tämän, eikö olisi aika olla vastuuntuntoinen ihminen ja olla tuota riistoa vastustava kansalainen.

Vaikkei elämämme ja omat pienet oravanpyörämme muuttuisi suuntaan tai toiseen kirjoitamme me sitten kansalaisaloitteen tai emme, miksi jättäisimme näin yksinkertaisen asian tekemättä? Voiko alle tuhannen ihmisen uudelleen työllistäminen olla niin vaikeaa, että ennemmin uhraamme vuosittain kolme miljoonaan eläintä heidän työnsä tähden? Kenenkä muun ammattia suojellaan tässä maassa, jossa irtisanomisia tapahtuu harva se päivä, yhtä paljon? Harva meistä ostaisi itselleen turkkia, miksi sitten tuemme sen tuotantoa? Rohkeutta allekirjoittamiseen!

Siniset silmät suojana

Välillä sitä toivoo olevansa yksi niistä sinisilmäisistä kansalaisista. Niistä, joiden mielestä Suomessa on kaikki hyvin, siis aivan kaikki. Sellainen, joka kuvittelee, että kaikista lemmikeistä, kotieläimistä ja ihmisistä pidetään hyvää huolta, koska asummehan hyvinvointivaltiossa. Valitettavasti en ole. Tässä tapauksessa silmäni ovat välillä liiankin tummat.

Kauppareissut ovat joskus vegaanille ahdistavia kokemuksia. Toivoisin voivani pysäyttää ihmiset ja vaihtaa heille ostoskärryt täyteen eläinystävällisen kuluttajan ruokaa. Toivoisin, ettei lihatarjouksia olisi. Toivoisin, ettei maitoa pidettäisi välttämättömänä terveystuotteena ihmiselle. Toivoisin, että lihatuotekojujen sijasta olisi välillä kasviskoju.

Toisinaan on vaikea ymmärtää, miten joitakin ihmisiä ei vain yksinkertaisesti kiinnosta, miten paljon eläimet yhteiskunnassamme kärsii. Ne, jotka edes hieman tuntevat eläimiä kohtaan empatiaa tai pitävät heitä yhtä lailla maan asukkaina ja oikeutettuina elämään kivuttomasti, haluavat suojella itseään olemalla sinisilmäisiä. He eivät katso totuutta, se pilaa kuulemma ruokahalun. Ja mikäli tiedemiesten varoitus pitää paikkansa, jossain vaiheessa ihmiset joutuvat kasvisruokavaliolle (Huom! Paino sanalla "varoitus", koska uutisoinnissa luki "Tiedemiehet varoittavat"). Tämä se vasta tulisi olemaan kansakunnan tuho, nimittäin päivittäinen kasvisruokavalio.  Tämä aika ei kuitenkaan monenkaan mielestä ole vielä käsillä, siksi on nautittava elämästä tässä ja nyt! Ei miettiä turhaan tulevaa vaan ottaa hyvästä ajastamme irti kaikki sen tarjoamat puolikypsät verta tirskuvast pihvit ja muut, mitä ihanimmat makunautinnot. (Hirveä sana "nautinto" yhdistettynä ruokaan, joka elävänä tuskin on pystynyt edes täyttämään luonnollisia tarpeitaan saatika nauttimaan elämästään).

Jotkut, jopa ajattelevat, että jonkun ihmisen on syötävä se liha, mitä tuotetaan, jottei eläimiä tapettaisi turhaan. Ja varsinkin, kun kehitysmaissa nähdään nälkää niin meidän on pröystäiltävä pihveillämme. Huhhuh.. Meidän hyvinvoivien valtioiden pihvilihahan kasvaa ruoasta, joka on poissa nälkäisten lasten vatsoista ympäri maata. Kuinka tyhmiä me kuluttajat osaamme näissä ajattelumalleissamme olla? Keksivätkö useimmat niitä, jotta voisivat säilyttää oman maailmansa ehjänä vai on tietämättömyys asioista tuolla tasolla?  Eihän ruokaa vaan tuoteta tiettyä määrää, vaan se pyritään tuottamaan kuluttajien valintojen mukaan suhteelliseksi ellei pulaa raaka-aineista ole. Jos ihmiset eivät söisi broileria nykyiseen tapaan, ei broilereita enää hetken päästä olisi yhtä paljon kokemassa kärsimyksen täyttämää elämää. Eikä vegaaninen elämäntapa ole nirsoilua tai makunautinnoista luopumista. Se vasta on täynnä niitä!

Kaikista eniten kuitenkin toivoisin, että me rohkeat ja sisukkaat suomalaiset riisuisimme nuo lasit päästämme, jotka saavat maailmamme näyttämään vaaleanpunaiselta, ja meidän silmämme sinisiltä. Suurin osa meistä rakastaa eläimiä niin paljon, että teurastus- ja tuotantovideot saavat meidät ahdistumaan. Olkaa ihmiset rohkeita, ajatelkaa ahdistuksenne yli! (Itse tiedän, miten vaikeaa se voi olla, koska edelleen koen suurta ahdistusta eläinten huonosta kohtelusta. En voisi kuitenkaan elää ahdistuksen kanssa, jos en tekisi jotakin sen poistamiseksi). Rohkaisen kohtaamaan totuuden ja näkemään mahdollisuuden paremmasta omalla panoksellanne.  Uudet eläinystävälliset valinnat voivat yllättää positiivisesti. Vaikka haluaisit nauttia elämästäsi täysillä, ja elää jokaisen hetken kerrallaan ottaen siitä kaiken irti, ei se tarkoita, etteikö voisi yrittää tehdä tulevaisuudesta vielä parempaa. Suurempi muutos syntyy pienistä! :)

Hippejä äidin oomme kaikki!

Ja nyt aloitan avautumiseni lempiaiheestani: myytit vegaaneista. Kellepä ei tulisi mieleen sanasta vegaani luonnonväreihin, luumunpunaiseen, vihreään ja sinapinkeltaiseen pukeutuva punatukkainen rastapää pitkähihnainen olkalaukku hartialla, ja olkalaukussa tietysti tuhottomasti aktivistipinssejä. Jep! Sehän se, selvä vegaanihippi kiikarissa! Oikein voi haistaa sen vihannesten sotkun sekä soijan ja papujen määrän, mitä tuohon hobittiin menee, eikö vain? Mielikuva on voimakas. En silti vegaanina mitenkään ymmärrä sen negatiivista latausta.

Ensinnäkin, monet tuon mielikuvan meille luovat ihmiset eivät ole vegaanista elämäntapaa noudattavia, koska käyttävät vaatteissaan villaa. Toiseksi, miksi tuo mielikuva on niin voimakkaasti luotaantyöntävä tai naurettava? Kuka oikeasti tuntee ilkeän rastapäisen vegaanin, joka kiusaa muita ihmisiä? Onko joku "ituhippi" joskus tullut huutelemaan faktoja marketissa, kun ostat makkaraa ja maitoa? Onko sanomalehdissä monesti jonkun toisen pahoinpidellyt henkilö ollut tuntomerkeiltään tuon antamani mielikuvan tapainen? Itselläni kaikkiin kysymyksiin tulee kielteinen vastaus.

Jotain epämiellyttävää nuo oudot porkkananpuputtajat ovat kuitenkin varmasti tehneet. Onhan muilla varaa nimitellä heitä, haukkua heidän toimintaansa, ruokaansa ja elämäntapaansa. Vegaanit ovat nimittäin tuoneet esille yhteiskuntamme ja koko maapallomme ongelmat. Eläinaktivistit ovat näyttäneet kansalaisille, mistä nykyinen ruokamme tulee, miten kuluttajia huijataan, ja miten ilman lihaa voi elää. Kun ihminen tietää tekevänsä väärin, muttei ole tarpeeksi rohkea tai halukas lopettaakseen toimintaansa, toiminta on ristiriitaista. Ihminen sietää erittäin huonosti omien tunteidensa ristiriidat ja hakee syyllisen tilanteeseen. Mikä olisikaan parempi kohde, kun henkilöt, jotka ovat kertoneet totuuden. Nuo "ilon pilaajat" ja ruokahetkiemme moralisoijat eivät konkreettisesti ole satuttaneet ketään. Vegaanit saavat muut ihmiset miettimään omaa syömistään ja eettisiä kysymyksiä. Tämä luo ahdistusta, mikäli ihminen kokee voimakasta empatiaa eläimiä kohtaan (itse en pidä luokittelusta, mutta ilmaisen tässä selkeyden vuoksi asian näin). Helpointa on unohtaa maailman ilkeydet. Niiden ajattelemiseen tai kasvisruoanvalmistukseenhan ei kenelläkään ole aikaa, kun jonkun katsos tarvitsee tehdä työt ja huolehtia omasta fyysisestä kunnosta erilaisilla liikuntaharrastuksilla. Vegaanithan eivät tee työtä, he vain keräilevät metsässä puolukoita ja saarnaavat muille. Hah.

Itselleni on useasti sanottu "eihän vegaanisella ruoalla elä". En silti voisi kuvitella lähestyväni lihaa syövää ihmistä yhtä itsevarmalla kommentilla. Harva lihaa syövä kansalainen oikeasti tietää, miten monipuolisesti vegaanit syövät, ja mistä he tarvitsemansa ravintoaineet saavat. Harva ihminen tietää edes, saavatko he itse kaikki tarvittavat vitamiinit ja kivennäisaineet. Silti se on täysin normaalia, että vieraammallekin ihmiselle voi ruokapöydässä töksäyttää hänen valitsemastaan ateriasta. Luulisi edes aikuisilla ihmisillä olevan hieman vieraanvaraisuutta. Mikäli toisen ruokalautanen kiinnostaa (tietty hyvä juttu sekin!), voisi asiaa lähestyä kysymällä, "miten saat tarvitsemasi ravintoaineet" tai ihan yksinkertaisesti "mitä tuossa lautasellasi on". Kenenkään ei tulisi lähestyä asiaa eksperttinä, vaikka todellisuudessa aiheessa on täysin noviisi.

Mietin vielä alkuun laatimaani mielikuvaa ja tarkistin vaatekaappini. Kyllä! Siellä on kaikkia mahdollisia värejä. Lisäksi hain postista juuri paketin uusia vegaanisia meikkejä ja muuta kosmetiikkaa. Niimpä. Vegaani pinkissä paidassa, ripsarit ripsillä ja punat huulissa. Mihin niitä mielikuvia tarvitaan, kun kaikki olemme kuitenkin niin erilaisen samanlaisia? :)

Salliiko järki aiheuttaa kipua?

Kiireinen yhteiskunta koostuu kiireisistä ihmisistä. Mitä enemmän teet työtä, sitä arvostetumpi olet. Ajattelu, ongelmien tiedostaminen ja omien arkielämän valintojen tekeminen ei näinä päivinä ole verrattavissa varsinaisen työnteon määrään. Olen tiedostava kansalainen ja kuluttaja. Pyrin kohtelemaan luontoa, eläimiä ja lähimmäisiäni mahdollisimman hyvin. En kuitenkaan haaveile arvotetusta ammatista tai maailmanympärysmatkasta. En siis tällä perusteella ole tyypillinen, arvostettu ja kunnianhimoinen kansalainen. Tiedän silti omat arvoni ja pyrin elämään niitä noudattaen.

Huolestuttavaa on kuitenkin tämän kiireisen, kunnianhimoisen ja järkeä täynnä olevan yhteiskunnan erkaantuminen luonnosta. Ihminen on kuulunut luontoon ja on edelleen osa sitä. Monet uskovat, että järki erottaa ihmisen muista eläimistä. Järjellä rakensimme valtiot ja kaupungit. Kysymys kuuluukin, tällä järjelläkö me elämme onnellisesti? Miten edes määrittelemme ihmisen eläimistä erottavan järjen? Antaako tämä järkemme meille luvan hallita muita luontokappaleita?

Lehmät, siat, kanat, koirat, kissat ja muut ihmisille tärkeät ja tuntevat luontokappaleet ovat laskelmallisen maailmamme uhreja. Olen kuullut ihmisten puolustavan lihatuotantoa, turkistarhausta ja lemmikkien laiminlyöntejä sillä, että ihminen on ainut, joka pystyy siihen. Olemme näiden mielipiteiden mukaan viisaampia kuin muut eläimet, joten se antaa meille vallan kahlita ja hallita. Oma mielipiteeni on aivan toinen. Mielestäni järkevä ihminen on tiedostava kansalainen. Empaattinen henkilö, joka näkee maailmassa muitakin kuin ihmisiä, on mielestäni viisas. Usein nämä henkilöt uskaltavat katsoa myös teurastamoiden seinien läpi ja nähdä siellä vallitsevan tarpeettoman tuskan.

Ei ihmisten kasvavan järjen ja koulutustason tulisi antaa lupaa tuottaa muille eläimille tuskaa. Ei ihmisten kiireiden tulisi peitota kykyämme tehdä muutoksia arvomaailmassamme. Jos ihmisen aivokapasiteetti on tarpeeksi suuri rakentaakseen jatkuvasti uutta tekniikkaa, miten se voi olla samaan aikaa liian pieni kyetäkseen ajattelemaan eläinten kärsimystä? Mihin ihmisten empatia katoaa eläinten kohdalla? Eihän viisas ihminen aiheuta muille kipua, eihän?

(Kirjoitus julkaistiin Aamulehden lukijat-palstalle 12.8.2012)

Päätös ja aloitus

Blogin aloitus on hurjan vaikeeta. Olen luonut sivuni jo jokin aika sitten, mutten millään keksinyt, miten aloittaa ihan oman blogin kirjoitus. Aihe oli kuitenkin helppoa päättää: eettisyys, eläimet, luonto ja kasvisruoka.

Tietysti haluan kertoa ihan ensin, miten minusta tuli kasvissyöjä ja lopulta täysvegaani. Vuonna 2002 jätin punaisen lihan pois ruokavaliostani (kanan olin jättänyt jo aiemmin nähdessäni kanojen teurastusvideon joskus alle 12 vuotiaana). Kasvissyönnin päätös oli helppo, kun kasvissyöntivillitys alkoi juuri tuohon aikaan meidän koulullamme. Olen myös ollut koko ikäni niin eläinrakas, että kasvissyöjä olisin voinut olla vaikka syntymästä lähtien, jos olisin tiennyt eläinten olosuhteista aiemmin.

Uskottelin monta vuotta itselleni, että maitoa ja munia voin huoletta syödä, samoin vapaana kasvanutta kalaa. Muniahan vaan tulee, eikä kanoja tapeta, samoin maitoa vaan tulee, eikä lehmiä tapeta..niin niin..noin varmasti moni ajattelee edelleen. Otin kuitenkin enemmän selvää asioista viime vuoden lopussa käytyäni eläintaitokoulutuksen Suomen eläinsuojeluyhdistyksen leirillä. Huomasin, miten voimakkaasti eläinten huono kohtelu vaikuttaa minuun. Ymmärsin, että minun elämäni "tarkoitus" on auttaa eläimiä kivuttomampaan ja kunniallisempaan elämään yhteisellä maapallollamme. En suostunut enää omiin uskotteluihini vaan halusin saada kaiken mahdollisen tiedon tehdastuotannosta, metsästyksestä ja kalastuksesta. Ja niinhän siinä kävi, karu totuus paljastui erittäin selkeästi jo muutaman luvun jälkeen. Luin ja hamstrasin lisää kirjallisuutta eläinten oikeuksista ja kasvisruokavaliosta vegaanina. Pian päätin, että minusta tulisi vegaani! Se oli jälleen helppo, mutta suuri päätös minulle, koska tiedän sen pitävän koko lopun elämäni. Enää en koske eläinperäisiin tuotteisiin, en ruokana enkä kemikaalina. Uudistin kaiken kosmetiikkani eläinkokeilla testaamattomiin tuotteisiin ja "tulin ulos vegaanikaapista" läheisimmilleni.

Päätöksen tehtyäni tuntui kuin kivi olisi tipahtanut sydämeltä. Nyt voisin olla tyytyväinen siihen, etten itse kuluttajana edistä eläinten hyväksikäyttöä. Haluaisin kuitenkin tehdä vielä paljon enemmän. Omassa perhepiirissäni uskon jo valinnoillani olleen vaikutusta suurempaan ihmisryhmään.  Jatkossa pyrin olemaan aktiivisemmin mukana eläinoikeustoiminnassa.

Helpottava tunne ei kuitenkaan ole pitkällinen, kun mietin, miten hitaasti asiat etenevät ja kuinka paljon eläimiä kuolee turhaan tuona aikana. Ihmisten välinpitämättömyys ja faktojen läpikatsominen aiheuttavat toisinaan turhautumista yhteiskuntaa kohtaan. Eläinten oikeuksia ei kuitenkaan paranneta kotona suremalla, vaan asioista puhumalla, tietoa hankkimalla ja sitä jakamalla.

Tämä  riittänee alkupuheenvuorosta. Kiitos ja kumarrus! Välittäkäämme eläimistä ja luonnosta, ne ansaitsevat kiitoksista ja kumarruksista suurimmat! :)