Tarpeeton kärsimys

Ajantasainen Eläinsuojelulaki, 2. luku:
"Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. Lisäksi eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet."

Mahtava laki, jos se toteutuisi juuri noiden lauseiden mukaisesti. Eläimet ovat monille meistä ystäviä, joille emme halua tuottaa kärsimystä. Eläinten ja luonnon suojeleminen on valtavan tärkeä asia. Eläinsuojelulain, nimensä mukaisesti, tulisi taata eläinten oikeanlainen kohtelu maassamme. Haluan kuitenkin hieman tarkemmin pohtia lain toteutumista käytännössä ja sitä kautta havahduttaa näkemään sen mahdolliset ristiriidat. Kaiken kaikkiaan eläinsuojelulaki on ehdottoman hyvä asia, jota vähintäänkin tulee noudattaa. Voimme kuitenkin tehdä myös paljon enemmän eläinten hyvinvoinnille kuin vain sen, mitä laki määrää.

Ensiksi meidän tulisi miettiä, mitä merkitsee lain mainitsena tarpeeton kipu ja tuska. Itse koen tarpeelliseksi kivuksi vain ja ainoastaan toimenpiteet, joiden katsotaan edistävän eläimen hyvinvointia jatkossa. Tälläiset toimenpiteet täytyy kuitenkin toteuttaa mahdollisimman vähän kipua tuottavasti, aivan kuten ihmistenkin kanssa toimittaisiin. Kyseisen toimenpiteen toteuttajana tulee olla ammattilainen. Tälläiseksi sallittaviksi ja hetkellisiksi kivuksi voisi laskea esimerkiksi lemmikkieläinten rokotukset, kastroloinnin ja steriloinnin, hammaskiven poiston ym. eläinlääkärin suorittamat toimenpiteet eläimen terveyden parantamiseksi. Mikäli jatkuvaa kärsimystä ja kipua ei voida millään tavalla poistaa, tulee eläimelle antaa mahdollisimman kivuton eutanasia.

Nopeasti luettuna eläinsuojelulain 2. luku kuulostaa hyvinkin moraaliselta. Ottaen kuitenkin huomioon, mitä tuo laki sallii, näkee tekstin lähinnä hienoina sanoina, joiden todellinen merkitys ei sisälly toteutukseen. Laki määrittelee tarpeen lähinnä ihmisen kulttuurillisen tradition perusteella. Laki sallii eläimen teurastuksen, koska tämän uskotaan/halutaan olevan tarpeellista. Henkinen tuska, jota tuotantoeläimet vankeudessa kokevat, on ilmeisesti myös tarpeellista, jotta saisimme nauttia eläinperäisiä tuotteita. Tarve on siis laissa enemmänkin ihmisen näennäinen tarve, perinne tai uskomus tarpeeseen. Tosiasiahan on, että ihminen ei tarvitse eläinperäisiä tuotteita elääkseen. Jokainen vegaani voi todistaa tämän. Uskon myös monen toteavan, että heidän hyvinvointinsa, niin fyysisesti kuin henkisesti, on parantunut kasvipohjaisen ruokavalion myötä. Ihmisellä ei ole siis fysiologista tarvetta eläimestä saatavaan lihaan, maitoon tai kananmuniin. Eikö siis eläintuotanto ja teurastaminen ole tarpeettoman kivun ja tuskan tuottamista, koska meillä ei ole siihen tarvetta?

Silmään pistävä kohta on myös eläinten fysiologiset ja käyttäytymistarpeet. Harva meistä tietää tuotantoeläinten alkuperäisistä luonnon esi-isistä tarpeeksi määritelläkseen, mitkä ovat eläinten välttämättömät tarpeet. Nämä käyttäytymistarpeet säilyvät hyvin samanlaisia vuosisadasta toiseen, vaikka eläin elää vankeudessa. Käyttäytymistarpeiksi luokittelen sellaiset mahdollisuudet toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä, ettei eläin sairastu ympäristöstään henkisesti tai fyysisesti. Sairastuminen ilmenee usein häiriökäyttäytymisenä niin lemmikki- kuin tuotantoeläimilläkin. Ajattelin kirjoittaa tästä aiheesta myöhemmin lisää, joten jätän tässä kohtaa ajatuksen todellisten käyttäytymistarpeiden toteutumisesta eläintuotanto-olosuhteissa mietintään.

Toisena suurena eläinsuojelulain ongelmana näen sen lajierottelun. Eläinsuojelulaki sallii lajisorron mitä suuremmissa määrin. Sehän suorastaan antaa sille ohjeet; sikapykälä vastaan koirapykälä. Emakkoa on laillista pitää liikkumisen estävässä poikimishäkissä, mutta koiran häkittäminen on rikos. Tälle käytännölle, joka perustuu lakiin, ei laki tai tutkimustiedot anna järjellä selitettävää vastausta. Tälläinen eläinlajien erottelu tuotantoeläimiin- ja lemmikkieläimiin koskeviin säädöksiin on spesismiä. Koira ja sika ovat kumpikin kipua tuntevia, ajattelevia, tunteikkaita ja kokevia eläimiä. Entäpä lemmikkieläin ja tuotantolehmä. Naudalta on laillista viedä vasikka pois heti synnytyksen jälkeen. Lemmikkieläimen vieroituksesta laki taas määrää seuraavasti: "Pentuja ja poikasia ei saa vieroittaa emostaan liian varhain. Vieroituksen on tapahduttava sekä pentujen tai poikasten että emon hyvinvoinnin kannalta edullisimpana ajankohtana. Vieroitukseen valmistauduttaessa emolla on tarvittaessa oltava mahdollisuus päästä omaan erilliseen tilaan, jonne pennut tai poikaset eivät pääse. -- Nartulle on annettava mahdollisuus synnyttää rauhalliseen, mukavaan paikkaan, joka on sille etukäteen tuttu tai johon sen on annettu tutustua riittävän varhain ennen synnytystä. Nartulle, joka valmistautuu synnytykseen tai jolla on imetettäviä pentuja, on annettava mahdollisuus olla rauhassa. Synnyttäneellä nartulla on tarvittaessa oltava mahdollisuus poistua vapaasti pentujensa luota. Siitokseen käytettävällä nartulla ei saa teettää pentuja liian usein." 

Jokainen lemmikinomistaja toivon mukaan tietää, että lemmikille saattaa muodostua pitkäaikaisia traumoja tai käyttäytymisongelmia, mikäli vieroitus on tapahtunut liian varhain. Miksei näitä muodostuisi myös vasikalle? Lehmä saattaa joutua synnyttämään muiden lehmien läsnäollessa, eikä mahdollisuutta omaan rauhaan ole. Täysin laillista, mutta miksi?

Lain tulisi olla oikeudenmukaisuuteen perustuva. Meidän tulisi vähintään ulottaa lemmikkieläimille hyvinvoinnin takaavat säädökset myös tuotantoeläimille. Mikä tällaisen lain toteutumisen estää? Raha ja kulutus. Sillä kulutuksella, mikä yhteiskunnassamme on tällä hetkellä normaalia, emme ikinä voi taata eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia tai lajisyrjinnän poistumista. 

Laissamme kielletään tarpeettoman tuskan tuottaminen eläimille, mutta tapamme silti joka vuosi miljoonia eläimiä ilman minkäänlaista fysiologista tarvetta. Miten todellinen tarve määritellään, jollei se ole eloonjäämistarve? Eikö laki silloin pistä taloudellisen hyödyn elämän arvon ja moraalisuuden edelle? Suojelemmeko eläimiä todelliselta kärsimykseltä tuottamalla niitä vankeudessa vain omien makumieltymyksiemme vuoksi? Rakennamme tehotuotannolla ongelmia, joita emme pysty hallitsemaan, vaan laiminlyöntejä tapahtuu jatkuvasti. Mielestäni suurin suojeluteko tuotantoeläimiä kohtaan olisi jättää heidät ja heidän tuottamat eritteet pois ruokavaliosta. Sitä kipua, jota eläimet teurastettaessa ja eläessään tuotantoeläiminä kokee, ei meillä ole tarvetta heille tuottaa.

"Jokaisellahan on oikeus syödä, mitä haluaa". Aivan. Lihan ostaminen tai syöminen ei ole rikos, ei myöskään sen tuottaminen, eikä sen roskiin heittäminen. Tappaminen (muiden eläinlajien) on laissamme sallittua, samoin kuin eläinruhojen syöminen. Voit varmasti jatkaa lihansyöntiä ja eläintuotteiden kulutustasi huoletta, laki ei tule siihen puuttumaan vielä meidän sukupolvemme aikana. Mutta kuten jo totesin, laki ei ole kaikilta osin oikeudenmukainen ja moraalinen. Vaikka et siis koskaan rikkoisi lakia, voit silti tehdä epäeettisiä valintoja, jolloin et hyödynnä kykyäsi ajatella moraalisesti. Meidän tulisi saada tuota moraalista ajattelua henkiin yhteiskunnassamme ja kyseenalaistaa meille syötettyja normeja uusimpien tutkimustietojen valossa. Olemme liikaa sidottuina ajatteluun, jossa laki määrittelee hyvinvoinnin. Jo eläinsuojelupykälän tarkastelu osoittaa, ettei laki pelkästään ole kaikilta osin pätevä perustelu tehdä valintoja. Eikö olisi parasta tehdä valintoja, jotka ovat laillisia, mutta myös eettisiä, ympäristöystävällisiä ja terveellisiä? Lakiin voimme yhteiskunnassamme vaikuttaa hyvin hitaasti, eikä yksittäisenä ihmisenä lakipykälien oikeudenmukaistaminen ole mahdollista. Sillä välin, kun odotamme eläinsuojelulain parantamista, voimme kuitenkin mennä kauppaan ja tehdä omia valintoja. Nämä valinnat voivat laillisuuden lisäksi olla omia arvojamme tukevia; sellaisia valintoja, joiden takana ei ole tarpeettoman kärsimyksen tuottamista.

Ihminen veganismin takana

En halua kutsua veganistiseen elämäntapaan siirtymistä heräämiseksi, koska sanan mielikuvat viittaavat niin vahvasti uskontoon, eikä veganismi ole uskonto. Ymmärrettyäni eläinteollisuuden laajemman merkityksen maailmalle ja eläimille, koin kuitenkin jollain tapaa näkeväni kaiken ympärilläni paljon selvemmin. Pystyin suhteuttamaan asioita suuremmalla mittakaavalla. Tuntui siltä kuin olisin selvittänyt pitkään varjellun salaisuuden. Itselleni tuo totuus korreloituu nimenomaan maitoteollisuuden maailmaan, koska ennen vegaaniksi alkamista olin ollut jo pitkään syömättä lihaa. Tänä aikana, kun olen ollut vegaani, olen puhunut ja kirjoittanut paljon. Koko ajan seison yhä varvemmin eläinoikeuksien ja veganismin takana. En ikinä ole tuntenut minkään asian olevan näin lähellä sydäntäni. Siksi veganistiseen elämäntapaan siirtymisen voisi elämässäni sanoa olevan yksi merkittävimmistä hetkistä. Eettinen veganismi antaa minulle voimaa, itsevarmuutta, rohkeutta ja hyvää mieltä. Koen tuon ajatusmaailman olleen aina osa minua, vaikka olen elänyt suuremmin osan elämästäni toteuttamatta sitä arjessani. Sen toteuttaminen on kuitenkin ollut voimaannuttavaa, koska toteutan sellaista elämäntapaa, jota pidän oikeana. Elääkseni minun ei tarvitse osallistua eläinten tappamiseen, ja voin hyvin, kun saan jakaa tietoa siitä muille. Tänä aikana, kun olen aktiivisesti puhunut aiheesta ja pitänyt blogia, on ollut hienoa tutustua uusiin ihmisiin. He ovat osoittautuneet niin kannustaviksi, empaattisiksi ja motivoiviksi, että en voi kuin nostaa heille hattua ja kiittää nöyrästi, samoin kuin perhettäni. Olen saanut palautetta kirjoituksistani, ja suurin osa on ollut positiivista, kysymyksiä ja kantaaottavaa keskustelua. Kaikki keskustelut ovat opettaneet minulle jotain sekä itsestäni että muista.

Veganistisella elämäntavalla ja aktiivisesti eläinoikeuksista puhumisella saattaa kuitenkin olla yllättävän laaja vaikutus ihmissuhteisiin. Kerron erittäin karrikoidun esimerkin, joka ei ole suoranaisesti minun eikä kenenkään tuntemani henkilön elämästä. Tilanne on seuraava: Olet siirtynyt vegaaniksi eettisistä syistä, olet puhunut ja välittänyt aiheesta paljon linkkejä sekä jakanut ajatuksiasi julkisesti. Ystäväsi tietävät elämäntapasi muutoksesta. Saavut ystäviesi syntymäpäiväjuhliin. Et ole nähnyt heitä hetkeen, joten olet innoissasi saadessasi kutsun. Päätät jo etukäteen, ettet puhu aatteestasi, ellei kukaan kysy mitään tai tuo asiaa erityisemmin esille. Et halua olla hyökkäävä. Kysyt, mitä kavereillesi kuuluu? Mitä he ovat tehneet aikana, jona ette ole tavanneet? Tässä tilanteessa näet ihmisissä jotain uutta. Itse katsot heitä, kuten aina ennenkin; hauskoina, kauniina ja valloittavina persoonina. Tunnelma ei vain ole enää yhtä kepeä. Tuntuu kuin otsallesi olisi lyöty vegehippi-leima. Jos kuulisit muiden ajatukset, ne voisivat mennä näin: "Ai niin, toikin on nyt sitten seonnut johonkin eläinoikeusjuttuihin. Voikohan sille enää normaaleista asioista puhua? Osaakohan se enää pitää hauskaa kaiken saarnaamisen keskellä? Onkohan sillä vielä huumorintajua, vai poraako se lehmien puolesta aamusta iltaa? Vihreetä luomiväriä sillä ainakin on, että kyllä se hippimäisempi on. Yrittääköhän se puhua mutkin noihin touhuihin?" Saatat saada vastauksen kysymykseesi, mutta keskustelu ei välttämättä jatku.

Parasta tuossa tilanteessa on toki selittää omat tunteensa avoimesti toisille. Puolin ja toisin. Eläinoikeudellisista syistä vegaaniksi ryhtyneeltä voi kysyä ihan suoraan, mitä hänen mielessään sekaruokailijoiden pöydässä pyörii, ja onko hänen ajatuksensa ihmisistä muuttuneet. Itse lupaan vastata jokaiseen asialliseen kysymykseen henkilökohtaisesti. Monet saattavat pelätä, että heidän käytöksensä tuomitaan, tai että heitä pidetään itsekkäinä lihansyöjinä. Tuomitseminen on vahva sana. Vaikka kyseenalaistaisi yleisiä valintoja yhteiskunnassa, kysyisi moraalisia kysymyksiä, kertoisi asioista, joita arvostaa, niin se ei tarkoita, että tuomitsee tai pilkkaa muita.

Itselle on päivän selvää, ettei veganismi ole muuttanut minun suoranaista käytöstäni ihmisiä kohtaan. Kuten olen jo aiemmissa blogikirjoituksissa todennut, on monta syytä kunnioittaa ja arvostaa ihmistä. Olemmehan ihmisten kanssa väistämättä erilaisissa suhteissa. Eri ympäristöissä meillä on erilainen rooli. Silti olemme ehyitä, yksiä persoonia, joilla on jokaisella oma temperamentti. Hyvät ystäväni ovat minulle aivan yhtä tärkeitä edelleen. Toki olen ystävystynyt huomattavasti paljon nopeammin toisten vegaaneiden kanssa, koska he jakavat monessa asiassa saman arvomaailman kanssani. Keskustelua heidän kanssaan on helppo ja mukava käydä. Sekasyöjienkään kanssa aihe ei ole poissuojettu keskusteluista. Täytyy vain olla ymmärtäväinen ja avoin. Oman kantansa sopii aina tuoda perustellusti esiin. On kuitenkin olemassa tietynlainen henkilökohtaisten asioiden kunnioitus, joka täytyy muistaa säilyttää. Voin ilmaista, miksi ajattelen näin, ja miksen pidä siitä, että ihmiset syövät lihaa. Voin postailla omalle seinälleni omaa ajatusmaailmaani tukevia kommentteja tai jakaa ilmoille kysymyksiä, mitä voisimme tehdä toisin. Myös turhautumistamme ja omia tunteitamme voimme mielestäni huoletta kertoa, ellei niissä suoranaisesti viitata kehenkään loukkaavasti. Mitään tarvetta nostaa tietyn henkilön ajatusmaailmaa pilkan kohteeksi ei ole. Huumorilla voimme toki pohtia, miten monesti stereotypiat vastaavat tai eivät vastaa todellisuutta. Jokaisen aikuisen tulee mielipiteidensä jakamisessa julkisesti tietää, koska raja huumorin ja loukkauksen välillä ylittyy.

Eettinen veganismi on tahtoa tehdä hyvää, eläimille, luonnolle ja meille kaikille. Ei se saa ketään muuttumaan huumorintajuttomaksi ystäviensä tuomitsijaksi, jolle ei voi enää puhua muusta aiheesta kuin veganismista. Omalla kohdallani voin sanoa, että ihmettelen monesti sekasyöjien ruokatottumuksia, mutten voisi kuvitellakaan loukkaavani heitä henkilökohtaisesti asian tiimoilta esim. ruokaillessamme tai puhuvani tietystä ihmisestä ivalliseen sävyyn. En arvosta tuttavieni ja läheistenienkään valintaa syödä lihaa, muttei se ole este ystävyydelle tai rakkaudelle. Jos siis olet sekasyöjä, joka ei missään mielessä arvosta sitä, että joku kertoo sinulle eläinten oloista, tehotuotannon ympäristöpäästöistä, vedenkulutuksesta tai lihan haitallisista vaikutuksista ihmiskehoon, käyttäydy edes asiallisesti. Kukaan hyvän asian puolesta puhuva henkilö, vaikka hän ei arvostaisi ruokailutottumuksiasi, ei ansaitse osakseen ilkeää käytöstä.

Mustavalkeaa heppaa

Hevosenlihaskandaali. Muuta ei varmasti tarvitse sanoa, kaikki tiedämme, mistä on kyse. Hevosenlihaa oli eksynyt, tietysti täysin vahingossa, naudanlihan sekaan. Tästä ei ollut mainintaa tuoteselosteessa. Osalle kohu oli järkytys siksi, koska kyseessä oli juuri hevosenlihaa. Toiset kuittasivat koko hössötyksen todeten, että hevonen on parempaa. Asia oli mielestäni merkittävä vuoto, joka meille kuluttajille taas lihateollisuudesta paljastui. Mistä siis mielestäni tässä kohussa on todella kyse?

Kuluttajat eivät voi luottaa tuoteselosteisiin. Osa yritysten johtajistakaan ei tiedä, miten se heppa sinne kebabbiin joutui. Epäilen, ettei omasta tahdostaan ainakaan. Olemmehan toki inhimillisiä, ja erehdyksiä tapahtuu, joten voimme puolustautua sanoen, että tapahtui pieni, hevosenkokoinen, virhe. Silti virheeseen johtaneet syyt tulisi juurta jaksaen selvittää. Älykkyyttähän on nimenomaan oppia virheistään. Miten lihateollisuus otti tästä opikseen? Vaikka kuluttajat eivät tuota virhettä tehneet, myös me voimme oppia tapahtuneesta. Voimme oppia jälleen kultaisen kyseenalaistamisen ja avoimen tiedon merkityksistä. Tarkemmat pakkausmerkinnät olisi ehdottoman hyvä juttu. Se helpottaisi kuluttajien valintoja ruokakaupassa. Jos kuitenkin jo nyt tuoteselosteessa tulisi mainita jokainen ainesosa, mutta niin ei tapahdu, miten tarkempien tuoteselosteiden laatiminen vähentää tuotantoketjussa tapahtuvia virheitä? Voimmeko silloinkaan luottaa pakkauksen merkintöihin?

Kohun myötä mieleeni tuli muutamia seikkoja eettisiin vegaaneihin kohdistuvan kritiikin hataruudesta. Eläinoikeusaktivisteja syytetään usein mustavalkoisesta ajattelusta. Sanotaan, että luulemme veganismin olevan ratkaisu kaikkiin ongelmiin, tai että liioittelemme eläintuotannon vaikutuksia, jättäen jotakin kertomatta. Tätä kritiikkiä en allekirjoita. On mielenkiintoista pohtia, millainen se kuuluisa mustavalkoinen maailmankuva on. Miten minun oletetaan näkevän? Onko siinä vegaaninen elämä puhtaan valkeaa ja lihaa syövän elämä pohjaton musta aukko? Mitä värejä me vegaanit tarkalleen ottaen emme näe? Miten se, että puhuu kaikkia koskettavista ongelmista, joihin voimme jokainen omalta osaltamme vaikuttaa, on mustavalkoista? Huvittavaa sinällään koko kritiikki, koska suurin osa vegaaneista on ollut sekasyöjä elämänsä jossakin vaiheessa. Sokaistummeko siis tajutessamme, ettei eläintuotanto kohtele eläimiä ruusuisesti? Minä ainakin näen tarkemmin ja värikkäämmin kuin ikinä aikaisemmin. En katsele maailmaa mustavalkoisesti, en usko veganismin ratkaisevan kaikkia ongelmia maailmassa, enkä ole ikinä niin kuullut kenenkään väittävän. Me kerromme, mihin voimme vaikuttaa valinnoillamme konkreettisesti ja helposti.

Asioita, joihin haarukkamme vaikuttaa, on vain niin paljon, että toisille tuon kertominen saattaa olla järkytys. Tuossa järkytyksen tilassa on helppo kuitata asiaseikat toteamalla, ettei sillä kaikkeen kuitenkaan pystytä vaikuttamaan. Kerron vielä, jottei unohtuisi: lihatuotanto on suurin yksittäinen kasvihuonepäästöjen tuottaja, karjamme rehut aiheuttavat ylimääräistä sademetsien hakkuuta ja halvan rehun takia, eivät todelliset työntekijät saa käteensä edes leipää. Eläintuotannossa kehittyy jatkuvasti uusia antibiooteille vastustuskysyisiä bakteerikantoja, joiden todellista uhkaa voimme vain pelolla odottaa. Lihatuotannossa kuolee tuhansia eläimiä ennenaikaisesti, heidän lihaansa emme pysty edes hyödyntämään. Lisäksi kymmeniä miljoonia tuntevia olentoja uhraa elämänsä turhaan ainoastaan meidän makunautinnoille. Kuulostaa hurjalta listalta, ja sitä se myös on. Mitään näistä lihatuotannon vaikutuksista ei tulisi vähätellä, ikinä. Vegaanina en osallistu tuohon tappamiseen ja lihateollisuuden aiheuttamaan luonnon saastuttamiseen. Se, että ymmärtää lihateollisuuden vaikutukset kokonaisvaltaisesti maapallollamme, ei ole mustavalkoista ajattelua. Se, ettei halua tietää, jopa kieltää nämä asiat, on äärimmäisen mustavalkoista elämää. Itse katsoin 14 vuotta mustavalkoista elokuvaa tiedon puutteen vuoksi. Jaettu tieto ja avoimuus ruokateollisuutta kohtaan antoi minulle mahdollisuuden nähdä värejä. Myöhemmin värien kirjo on vain kasvanut, kun maitoteollisuuden yhteys lihatuotantoon selvisi minulle. 

"Me paisuttelemme asioita. Kerromme vain ikäviä tarinoita possujen elämästä." Ei, näinkään emme tee. Kerromme ikäviä asioita, jottei maailma olisi mustavalkoinen ja, että myös sekasyöjät näkisivät eläintuotannon moninaiset haitat. Vangitun ja sairaaksi jalostetun eläimen elämä ei ole niityllä laulamista. Minusta mustavalkoista kuvitelmaa on olla näkemättä elämää eläinten silmin. Vielä mustavalkoisempaa on elää maailmassa, jossa nauta on nautaa ja eläin ei kärsi kuollessaan. Harmaana näen myös elämän, jossa meidän ruokamme nähdään vain lopputuotteena, ilman sen kulkemaa matkaa lautasellemme. On sanomattakin selvää, ettei mustavalkoinen maailma sisällä punaista väriä. Lienee tämäkin yksi vasta-argumentti muka niin mustavalkoiseen vegaanien maailmaan. Kyllä me eläinoikeusaktivistit näemme punaista; näemme mielessämme kaiken sen veren, joka vuodatetaan ennen hampurilaispihvin paistoa. Se on yksi syy, miksi valitsemme veganismin. En halua olla osallisena minkään elävän olennon tappamiseen minään ketjun osana, koska minun ei ole pakko ja minulla on vapaus valita toisin.

"Meillähän on todellisiakin ongelmia, joten eläinoikeudet ovat toissijaisia." Taas mustavalkoista. Todellisten ongelmien syy ei ole eläinoikeusaktivistien toiminnassa. Jos todellisina ongelmina pidetään ihmisten kurjia elämäntilanteita, ei ole yhtäkään tapausta, jossa veganismi olisi niitä edesauttanut. Ei myöskään ole kohtuullista luokitella epämääräisesti oikeita ja vääriä ongelmia. On ongelmia, toiset ovat mittakaavaltaan suurempia, toiset pienempiä. Kaikkiin emme voi vaikuttaa, mutta ei ole syytä olla vaikuttamatta niihin, joihin yksinkertaisilla arkisilla teoillamme voimme vaikuttaa.

Veganismista puhuminen ei myöskään väheksy ihmisten ongelmia tai sairauksia. Tarkemmin ajateltuna ja värejä nähden, tiedämme kansantautiemme olevan sydän-ja verisuonisto- sekä syöpäsairauksia. Fakta: näiden esiintyvyys yhteiskunnassa kasvaa lihankulutuksen myötä. Veganismin avoimesti vastaanottava henkilö, joka pyrkii muuttamaan ruokavaliotaan kasvispohjaisemmaksi, luultavasti antaa tilaa sellaiselle sairaalle, joka ei ole pystynyt omilla elämäntavoillaan sairastumiseensa vaikuttamaan. Ongelmien ratkaisemisessa tärkeää on niihin johtaneiden syiden selvittäminen. On lyhytnäköistä yrittää hoitaa sairaita pienillä budjeteilla miettimättä sairauksien alkuperää. Ja vielä, en siis tässäkään tarkoita kaikkien sairauksien johtuvan mustavalkoisesti pelkästään lihansyönnistä. On kuitenkin poikkeuksetta todistettu, että lihansyöntiyhteiskuntien kansalaiset ovat sairaampia kuin kasvipohjaisella ravinnolla elävät kansat. Lapsikin ymmärtää, että mitä enemmän terveitä ihmisiä, sitä enemmän jää resursseja sairaille. Veganismista puhuminen ei ole pois yhteisen hyvinvoinnin ajamisesta, päinvastoin. Timo Snellmania lainatakseni: "Jos liekillä sytytät toisen liekin, ei liekkisi siihen sammu." Eläinten hyvinvoinnin ja ihmisten eettisempien/terveellisempien kulutusvalintojen tuominen keskusteluihin, ei sammuta kenenkään liekkiä.

Hevosenlihakohu toivon mukaan auttaa ymmärtämään, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Toivottavasti se saa näkemään maailman kaikilla väreillä. Jossemme itse teurasta lehmäämme, emme voi todella tietää, mitä jauhelihamme sisältää. Tuntuisi vaikealta olla tiedostava ja "eettinen" lihansyöjä tässä maailmassa, jossa hevoset laukkaa lastuihin kenenkään huomaamatta. On ihanan helppoa on kasvissyöjä! Tiedän miltä herne, härkäpapu, lanttu, porkkana, peruna, omena tai luumu näyttävät. Saan värikkäälle ostoskorilleni vastineena haluamaani ruokaa. Terveellistä, hyvää, pienellä hiilijalanjäljellä kasvanutta ruokaa, joka ei ole kamppaillut kuolemaa vasta. Meillä on paljon tuota ruokaa tarjolla ja olen erittäin kiitollinen siitä kaikesta. Haluan puhua siitä, miten meillä, joilla on mahdollisuus valita koko maapallollemme edullisempaa ruokaa, ei ole ainuttakaan syytä tehdä toisin. Ostoskorissasi on paistinjauhelihaa, jossa todellisuudessa saattaa olla 0% todellista paistia ja naudanlihakebabbia, joka oikeasti onkin hevosta. Uskot ostoskorin olevan onnellisesta lehmästä peräisin olevaa paistia ja kebabbia. Uskot, että kehosi tarvitsee tuota lihaa. Uskot naudan eläneen pyhällä hengellä, tai ruoalla, jota ihminen ei olisi voinut hyödyntää. Uskot naudan kaiken jätöksen ja metaanipäästöjen löytävän maailmasta oman paikkansa. Uskot lehmän kuolleen kivuttomasti. Ja uskot, että ihmisellä on oikeus tappaa turhaan. Jos uskot näin, väitän, että katselet korisi sisältöä erittäin mustavalkoisesti. Voit nähdä toisin, jos olet avoin oppimaan ja ottamaan tietoa vastaan. Tuota muutosta tarvitaan.