"To Say Nothing, To Do Nothing, Stops Nothing" -Roni McCall

lauantai 29. joulukuuta 2012

Syyllinen, mutta mihin?

Olen syyllinen. Olen syyllistynyt energian tuhlaamiseen turhaan syyttelyyn. Tosin en varmastikkaan ole ainoa. Se ei ole kuitenkaan pätevä puolustus. Asia harmittaa minua toisinaan. Olen ehkä antanut itsestäni sellaisen kuvan, joka ei ole ollut tarkoitukseni. Olen yrittänyt hakea eläinten huonoon asemaan yhteiskunnastamme syyllistä, jotta saisin eläinten puolesta tuntemani pahan olon kohdistettua johonkin konkreettiseen. Tässä mielessä olen ollut itsekäs. Haluan siis korostaa, etten syytä ketään tiettyä ihmisryhmää omalla elämäntavallani. En syytä tuottajia, jotka pitävät aidosti eläimistään huolta, enkä syytä ihmisiä, jotka eivät tiedä, mitä syödä lihan tilalta. Välillä olen kuitenkin kimpaantunut keskusteluissani eläinten oikeuksista, olen kritisoinut lihan syöntiä, kyseenalaistanut maataloutta, ihmetellyt teurastajan mielenterveyttä, tuhahdellut lihatiskin luona vierailevalle esittelijälle ja katsonut halveksuvasti turkis päällään kulkevia henkilöitä. Silti tiedostan, ettei tilanteeseen ole vain yhtä tai kahta syyllistä.

Tunteikkaana ihmisenä tiedän, että toisinaan rationaalinen ajattelu jää taka-alalle tuntiessani aiheen olevan erityisen tärkeä. Silloin postailen facebook-seinälleni kaikki eläinten hyvinvointiin liittyvät linkit ja veganismin hehkutusmainokset. Voin kuvitella mielessäni, kuinka ihmiset miettivät minun olevan totaalisesti sekaisin. "Onks tuolla ihmisellä elämää? Jokainen päivitys liittyy nautoihin tai sikoihin, ja niitä ilmestyy useita viikossa, joskus jopa päivässä!" "Hirveetä eläinoikeuspropagandaa, nyt syön tuplasti lihaa, kyllä sen verran ketuttaa tuollainen viherpiipertäjä!". Nämä mielessäni välillä pyörivät ajattelut saivat minut hetkeksi miettimään myös itse omaa tarkoitustani. Teenkö postailuillani enemmän hallaa kuin edistän eläinten hyvinvointia? Varmasti en voi mitään sanoa. Olen yrittänyt vähentää puheitani eläimistä facebookissa, koska kaikki ystäväni eivät ole lainkaan kiinnostuneita asiasta. Loin siksi tälle blogilleni sivuston Rakkaudesta Eläimiin ja Luontoon, jotta voisin laittaa osan ajatuksistani seinälle, jossa ihmiset ovat potentiaalisia ja halukkaita keskustelemaan ja kuulemaan kyseisistä asioista.

Sivustosta huolimatta en ole pystynyt täysin lopettamaan nettiaktivistin työtäni facebookissa. Siihen on yksi ainoa syy: en halua. Tein itselleni selväksi, että teen sitä, mitä olisin itse kaivannut vuosia sitten. Minua ei kiinnosta mielipiteet itsestäni, joiden perusteella olen asiaan hurahtanut eläinaktivisti, vailla ymmärrystä todellisesta maailmasta. Minua kiinnostaa vain ja ainoastaan se, että saan mahdollisesti osan ihmisistä ajattelemaan, keskustelemaan ja muuttamaan käsitystään eläimistä. Minusta tässä maailmassa on oikeus näyttää myös asioiden toinen puoli, vaikka se olisi silmillenikin hyppivää ja vastenmielistä tietoa. Monelle tiedon etsimmän aloittaminen on vaikeaa tai yksinkertaisesti luullaan asioiden olevan kuin ennen vanhaan. Tunsin itse aluksi vegaanina, etten uskalla kysyä muille mahdollisesti päivänselviä asioita, ettei minua leimattaisi uusavuttomaksi. Siinä ujoudessa toivon nyt auttavani muita. Ilman kysymyksiä ei ole oikeita vastauksia. Kysymykset ovat avain keskusteluun.

Yhtä asiaa kuitenkin ihmettelen monessa kuluttajassa. He tiedostavat, että joitakin ongelmia lihantuotannossa on, ja he haluaisivat valita eettisemmin. Tästä huolimatta, osa heistä kieltäytyy ottamasta asiasta selvää, vaikka tietoa olisi tarjolla tiiviissä paketissa (esimerkiksi tietokirjassa Syötäväksi Kasvatetut, Elina Lappalainen). Nämä ihmiset, jotka osaksi tuntevat piston sydämessään nähdessään kuvan teurastetusta eläimestä, sulkevat totuuden, uskottelevat itselleen tarvitsevansa lihaa sekä haluavat uskoa Suomessa kaiken olevan hyvin. Usein osa ihmisistä sortuu turhautuneisuudessaan tilanteen ongelmallisuuteen purkamaan itsesyytöset aktivisteihin. Aktivistit ovat heistä syypäitä, koska he tekevät "kautta aikojen" syödystä ruoasta ongelman. Ymmärrettävää sinänsä, koska itsekin sorrun samaan, kun touhuilen kirjoitusteni parissa. En syyttämään aktivisteja, mutta syyttämään toisella tapaa valitsevia ihmisiä. Yritän kuitenkin jättää nyt syyttämisen ja siirtyä aikuisemmalle asteelle aktivistielämässäni. En silti aio vaieta tästä aiheesta; en nyt, enkä toivon mukaan ikinä.

Tavallinen kuluttaja ei pysty syyllistä paikallistamalla vaikuttamaan. Tuotantorakenne on suurempi ongelma, johon omalta osaltamme vaikutamme vain kuluttamalla, kysymällä ja keskustelemalla. Edustajat ja virkamiehet tekevät suuremmat päätökset ja lait, joiden mukaan eläimiä yhteiskunnassamme on lupa kohdella. Meidän oikeutemme kansalaisina on kyseenalaistaa jo tehtyjä päätöksiä ja herättää keskustelua, joka voi leviät laajemmin myös kansanedustajien tasolle. Tästä hyvänä esimerkkinä ensimmäinen kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämisen puolesta. Olemme kaikki myös vapaita päättämään, mitä ostamme. Olemme vapaita vaihtamaan mielipidettämme. Olemme vapaita etsimään tietoa. Olemme vapaita valitsemaan. Eikö ole hienoa? Minusta ainakin on!

torstai 20. joulukuuta 2012

Kiireinenkö?

Sen verran olen jälleen kypsynyt lihansyönnin selityksiin, että oli pakko aloittaa päivä kirjoittamalla tuosta aiheesta. Olen jo aikaisemmin käynyt läpi tiedot proteiineista, joten niihin selityksiin en enää palaa.

Mielessäni pyörii monen ihmisen suusta kuultu lausahdus: "Olisin kasvissyöjä, mutta kun elämäni on niin kiireistä, etten ehdi ajatella asiaa. Eikä minulla ole aikaa valmistaa kasvisruokaa". Ensimmäinen argumenttini tuohon kiireisyyteen: jos elämäsi on niin kiireistä, ettet ehdi ajatella, mitä suuhusi pistät, mietipä elämäsi kulkua uudestaan. Tiedostan ongelman, että työt vievät tänä päivänä ihmisen arjesta huomattavan osan. Elämämme ei kuitenkaan rakennu ainoastaan työnteolle eikä työnteko yksin saa meitä voimaan hyvin. On myös tapauksia, jotka tekevät elämästään kiireisen huomaamattaan. Töiden jälkeen mennään esimerkiksi useita kertoja viikossa urheilemaan. Urheilu on ehdottomasti hyvä juttu, sitä en kiellä. On vain ristiriitaista, miten ihminen pitää itseään kunnossa urheilemalla, muttei ehdi ajatella ruokavaliotaan. Fyysinen ja psyykkinen terveys on monen tekijän summa. Jos kiireiset lenkkeilijät/salikuntoilijat/ym. uhraisivat yhden treenitunnin viikossa miettien ruokalistansa uusiksi tai valmistamalla itse ruokaa, olisi se monin verroin tuon urheillun tunnin arvoinen, ainakin terveysnäkökulmasta. Siihen voi mahdollisesti vielä positiivisena asiana lisätä esim. kotona lapsien ja lemmikkien kanssa vietetyn ajan merkityksen.

Toiseksi mietin, miten ihmeessä kasvisruoka on enemmän aikaa kuluttavaa. Itse olen toisinaan laiska ruoanlaittaja, mutta valmistan silti ruokani nopeammin kuin läheiset sekasyöjät. Esimerkiksi tänään. Torstai päivä ja aion perinteisesti kuluttaa viikon helpon ruoan eli kasvishernekeittotölkin. Aikaa sen valmistamiseen menee tasan yhtä kauan kuin lihallisen version. Oletetaan, että teet liharuoan ja kasvisruoan itse. Tulee vastaan lihan kypsennys. Eikö se juuri ole sitä inhottavaa, aikaa vievää, rasvan tirinää, roiskumista ja käryttämistä? Tässä ajassa kasvissyöjä laittaa kattilaan esim. sekavihannekset, soijarouheen ja makaronin. Kasvissyöjä voi vaikka vedellä leukoja tuon ajan kun lihansyöjä kääntelee pihvejään.

Uuden tiedon omaksuminen ei aina ole helppoa. Tietoa on kuitenkin äärettömän helposti ja nopeasti saatavilla. Selitys "en tiedä, mitä laittaa kasvisruoaksi" on melko hatara. "En osaa laittaa kasvisruokaa" on myös lähinnä huvittava ihmiseltä, joka käyttää älypuhelintaan vaivattomasti. Voin taata, ettei kukaan synny äärimmäisen taitavana kasviruokaguruna. Mutta voin myös luvata, että jokainen haluava oppii laittamaan maittavaa kasvisruokaa. Kiitos aikamme suurimmalle opettajalle, googlelle. Hakusanaksi esim. kasvisruoka ja sivuja löytyi yli 300 000. Eiköhän sieltä löydy helppoja, halpoja, vaikeita, tyyriitä, juhlallisia, arkisia ja nopeita reseptejä jokaiselle. Ja jos haluat löytää valmista kasvisruokaa niin vegaanituotteet.net on sivusto, jonne on lajiteltu täysin vegaaniset ruokavaihtoehdot. Kaupassakaan ei siis tarvitse olla tarkkana, kun kotona jo pystyy varmistamaan tuotteet, jotka sitten paikan päällä vain nappaa ostoskoriinsa.

Ruoka on tärkeä osa elämää ja valintamme sen suhteeen vaikuttavat paljon muuhunkin kuin omaan ruokapöytäämme. Monen meistä suurimmat haaveet ovat pysyä terveenä, elää puhtaassa ympäristössä ja auttaa muita. Kaikkien näiden toiveiden toteutumista voi edesauttaa valmistamalla useammin kasvisruokaa. Jos olet vedonnut kiireiseen elämääsi, mitäpä jos jättäisit tuon selityksen kokonaan ja tarttuisit tositoimiin?

perjantai 14. joulukuuta 2012

Lihansyöjän haaste!

Muutaman viikko sitten heitin haasteen poikaystävälleni, joka on sekasyöjä. En edes ajatellut hänen tarttuvan siihen, mutta panoksien ollessa kohdillaan, sain ihmeitä aikaan. Haaste oli seuraavanlainen: "Syön kotona vain vegaanista ruokaa kahden seuraavan viikon ajan. Jos onnistun, haasteen asettaja ostaa minulle korin kaljaa."

Haaste oli kova! Tiedän sen. Siksi jo ensimmäisellä kauppareissulla tein myönnytyksen maidon suhteen. Ruokajuomana lehmänmaito sallittiin ja juustoakin sai paahtoleivän päälle ostaa. Eli haaste vaihtui lacto-vegetaristiseksi. Alusta lähtien oli myös selvää, että muualla kuin kotona, ei tarvitsisi noudattaa tarkkaa kasvissyöntiä. Toinen ongelmakohta tuli viikonlopuista. Ajankohtaan sattui riennot yöelämässä, joten kas kummaa, muutaman olusen jälkeen haaste sai mäkkärin kanapaloilta kyytiä.

Täytyy myöntää, että ensimmäisien päivien aikana ajattelin, että tämä oli tässä. Perutaan koko ajatus. Poikaystäväni on kuitenkin huono häviäjä, eikä kestänyt ajatusta menetetystä saaliista. Olin kyllä jo tehnyt selväksi, että haasteen alkuperäinen kori hupenisi muutamalla. Yhteistuumin mietittiin sitten seuraavalla kauppareissulla tarkemmin koko viikon ruokia.

Olin todella positiivisesti yllättynyt, miten helposti kaikki lihatiskit ohitettiin. Lopulta ostoskori näytti niin hyvältä, etten voinut itsekkään enää luovuttaa antamani haasteen suhteen. Ostoksiin eksyi tuoreita kasviksia ja hedelmiäkin, ja mikäs sen parasta. Henkilökohtaisesti nautin näistä kahdesta viikosta todella paljon. Sain touhuta paljon keittiössä, muunkin kuin oman ruokani tai leivonnaisten parissa. Lisäksi sain neuvoa ja opettaa, miten hän voisi joskus minullekin halutessaan tehdä ruoan valmiiksi. Tein pari päivää sitten haastattelua ja utelin, miltä viikot olivat vaikuttaneet. Kaikki oli kuulemma ollut "yllättävän helppoa". Uskon hänen myös helpottuneen esim. siitä, miten nopeasti soijasta saa tehtyä kastikkeen, eikä joudu tuhraamaan paistinpannun ja rasvan kanssa.

Nyt viikot ovat ohi. Haaste ei mennyt ihan alkuperäisissä kaavoissa, mutta yritys oli niin hyvä, ettei epäonnistumisestakaan voi puhua. Tarvitsee siis suunnata kauppaan.

Lopuksi täytyy vielä muistuttaa, ettei tarkoitukseni ollut alunperinkään saada poikaystävääni muuttumaan kasvissyöjäksi (vaikka se suuri unelmani onkin;) ). Annoin yksinkertaisen haasteen ja hän tarttui siihen. Ylimääräistä valistustyötä (mitä nyt en muutenkin kotona tekisi) en tuona aikana edes harrastanut. Tosin pari tosiasiaa oli selvitettävä, mukaan lukien, että kebab on lihaa eikä vain raajatonta ruskeaa "kebabeläinmöykkyä". Halusin kuitenkin hänen suhtautuvan mahdollisimman positiivisesti noihin kahteen viikkoon. Ja niin kävi. Uskon tämän näkyvän meidän keittiössä  myös tulevaisuudessa. Eli eikun heittelemään haasteita niille kaikista addiktoituneimmillekin lihankuluttajille, voitte yllättyä erittäin positiivisesti! Ja, mikäli itse käytät eläinperäistä ruokaa niin haasta itsesi. Palkinnonkin voit itse määrätä. :)


Alla on kuvakollaasi näiden kahden haasteviikon ruoista. Kaikki ei mahtunut mukaan, mutta suosikit on kutakuinkin tässä:























tiistai 11. joulukuuta 2012

Suu suppuun salaatinsyöjä!

Intouduin tässä muutamana päivänä tekemään vähän "leikkaa ja liimaa" -työtä netin huikeassa maailmassa. Ajattelin tehdä jotain pientä, millä vaikuttaa ihmisiin kuvien avulla ja kysymyksin.

Ensimmäisenä mieleen tuli kysymys, joka minulle esitetään heti, kun ilmoitan olevani vegaani: "Mistä saat proteiinia?". Niimpä selailin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ravitsemusyksikön ylläpitämää elintarvikkeiden koostumustietopankkia (www.fineli.fi) ja löysin, jopa minua yllättäviä lukuja ravintoarvoista. Tietysti siis positiivisesti kasvisruoan ravinteikkuudesta. Toinen kritiikki, minkä kuulen usein, on kasvisruoan epähoukuttava olomuoto. Päätin sitten vastata kuvilla noihin kahteen kommenttiin, heittäen samalla oman kysymykseni ilmoille. Tässä tulos:



Mieleeni tuli seuraavaksi tämä ongelmallinen "mainostaminen". Koska ajatukseni vegaanista ruokavaliosta ovat niin positiivisia, haluan niitä jakaa tuttavilleni. Osa on iloisia kuullessaan tietoa erilaisista eettisemmistä vaihtoehdoista ruokapöytään. Sitten on tämä surullinen puolisko. Nämä henkilöt suhtautuvat minuun kuin tuputtaisin vierasta uskontoa. Mielestäni näitä asioita ei  vaan yksinkertaisesti voi verrata. Vegaani elämäntapa liittyy arvomaailmaani. Vaikka uskonnoissakin painotetaan joitakin tiettyjä arvoja, on vegaaninen arvomaailma mielestäni huomattavasti selkeämpi, eikä kumoa totuuksia. Veganismi ei ole uskon asia eikä myöskään sulje pois mitään uskontoa (eihän missään uskonnossa käsketä syödä lihaa tai satuttaa eläimiä?).

Olen itsekin ollut lapsena/varhaisnuorena sekasyöjä ja nuorena (pesco-)lacto-ovo-vegetaristi, joten tiedän senkin ajatusmaailman. Nyt ihmettelen vain, miksi en saanut tietoa ja kannustusta aloittaa vegaania elämää, kun se minulle olisi varmasti ollut itsestäänselvä vaihtoehto. Tällä hetkellä, jos olisin osannut ottaa selvää maidontuotannon epäeettisyydestä, olisin siirtynyt vegaaniksi huomattavasti aikaisemmin. En vain tuolloin tiennyt tarpeeksi. Jos joku tuttavistani olisi kertonut kokemuksiaan vegaanina, kuten minä kerron tällä hetkellä, olisin ollut todella kiitollinen hänelle. Valitettavasti minulla ei ollut lähipiirissä ketään vegaania.  Lähipiirissäni olleet vegetaristitkin olivat pitkälti sitä mieltä, että ihminen tarvitsee maitoa ja kananmunaa.Pidin vegaaniutta vaikeana, aivan kuten monet ihmiset nytkin pitävät. Haluankin tällä hetkellä nimenomaa omalla esimerkilläni näyttää, miten helppoa on olla vegaani, ja samalla tukea ihmisten kokeiluja eettisempiin kulutusvaihtoehtoihin.

Voiko sitä, että leivon vegaanisia herkkuja tuttavilleni, vien vegaanisia karkkeja tuliaisiksi tai valmistan pikkujouluihin ruokaa ilman eläinperäisiä tuotteita, kutsua oman arvomaailman tyrkytykseksi? Mielestäni ei. Haluan aidosti tehdä heille terveellisempää ruokaa ja näyttää vaihtoehtoja kaupan hyllyltä, jotka monen yllätykseksi ovat täysin vegaaneja. Enhän minä käytännössä hyödy tuosta mitenkään (paitsi, että voin myös herkutella samoilla ruoilla kahvipöydässä). Miksi terveellisemmän ruoan ja eettisemmän vaihtoehdon julkituominen olisi ahdistelua?

Päätin sitten taas leikellä kuvia, ja sain aikaan seuraavan:














Eli, miten meidän "vegaanimainostus" pomppii sekasyöjien silmille konkreettisesti? Se, että välillä nauttii vegaaniruokaa, ei ole kenenkään ihmisen uskonnon tai arvomaailman vastaista. Vegaaniruoka on eettistä, terveellistä, ravitsevaa, maukasta ja auttaa muitakin kuin syöjäänsä. Miten ihmeessä tälläisen ruoan sisällyttäminen viikkoonsa edes pariksi ateriaksi, voi olla niin kovin vaikea asia? Ihmiset, jotka kokevat vastenmielisyyttä vegaaneja ja heidän ajatuksiaan kohtaan voisivat kerrankin olla aikuisia ja ajatella empaattisesti, jos ei toisiin lajeihin asti yllä, niin ainakin meidän vegaanien puolesta. Sekasyöjät voisivat miettiä esimerkiksi, millaista on kulkea yllä olevan kuvan kaltaisessa eläintuotemainosmaailmassa. Millaista on perustella itselle täysin selvää valintaansa, kun joukko ihmisiä katsoo sinua halveksuvasti? Osa muuttuu sinun  vegaanikaapistatulon jälkeen ravintoterapeuteiksi tiedostellen proteiinin saantiasi. Osa ei halua keskustella kanssasi sinun arvomaailmastasi, mutta hänen arvomaailmansa tulee sinulle enemmän kuin selväksi.

Tästä kaikesta huolimatta vegaanien pitäisi ilmeisesti pysytellä pienissä kerhoissaan, käydä vain ekokaupoissa ja ennen kaikkea olla aivan hiljaa. Ei herättää kysymyksiä eläinten oikeuksista, ei kertoa liharuoan epäterveellisyydestä eikä ainakaan kertoa totuuksia tehotuotannosta. Sekasyöjä (jos hänellä on empatiakyky olemassa) ahdistuu, kun kerrot hänelle, miten lyhyt kinkun elämä on. Siis anteeksi? Sekasyöjä ahdistuu? Siksi hänelle ei saa puhua asiasta! Hetkinen..Vegaanienhan on silloin koettava varmasti kymmenkertainen määrä tuota ahdistusta, koska he ovat  myös tiedostaneet empaattisesti nuo samat faktat, ja pystyneet jopa muuttamaan oman elämänsä valinnat vastaamaan eettisempää kulutusta.

Omassa elämässäni on tullut vastaan useita kertoja, jolloin sekasyöjä on ollut ahdistunut oman elämänsä valinnoista. Joskus kananmunat loppuu, toisinaan sianlihaa ei saanut kaupasta, maitokin on liian kallista ja voikin meinasi karppausinnon aikana loppua. Kaikkea tuota sitä kuunteli, nyökytteli ja yritti auttaa kertoen varovasti muista vaihtoehdoista, joita olisi saatavilla. Silti välillä tuntui, ettei tiettyjä asioita saanut sanoa ääneen. Vegaanin kustannuksella voi heittää läppää "mennääks BigMacille tai kebabille?". Mutta auta armias, kun vegaani heittää kaupan maitotiskillä lehmän elämänkaaren. Taas oli vegaani hyökkäävä ajatuksineen!

En kuitenkaan halua yleistää, koska tunnen myös paljon ihmisiä, jotka ottavat uuden tiedon ja elämäntapaani koskevan tiedon avoimesti vastaan. Perheeni on yksi näistä. Meillä järjestetään lähes vegaaninen joulukin, enkä voisi olla iloisempi asiasta. Sukulaiseni ovat kiitelleet tiedoista, joita olen eläinperäisistä tuotteista heille selvittänyt. Toivoisin vain kovasti, että näitä ystävällisiä ihmisiä löytyisi hurjasti paljon enemmän. Jokainenhan rakentaa omat arvonsa, jokainen myös kuluttaa ja syö, miten itse haluaa. Maailma ei kuitenkaan ole valmis paikka. Täällä on paljon asioita, joista kuluttajan olisi hyvä tietää enemmän. Ihmiset saavat medioilta paljon tietoja ruoasta. Se on monen mielestä positiivista, koska tietää paremmin, mitä kannattaa ostaa jatkossa. Eikös vegaanit voisi olla yksi noista tietotulvan osista? Me emme markkinoi lehtien kautta, jotta saisimme taloudellista hyötyä. Meille monelle vegaanille se vain olisi suuri ilo, jos omista arvoistaan/ruokavalinnoistaan voisi puhua ilman, että ajatuksia leimataan tai meitä koetaan tyrkyttäjinä.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Pakkanen puree myös lemmikkiä

Sain motivaation kirjoittaa, kun törmäsin taas surulliseen tapaukseen käydessäni aamulla Lidlissä. Keskikokoinen ja puolipitkäkarvainen koira oli jätetty tällä säällä ulos odottamaan omistajan kauppareissun ajaksi. Koiralla ei ollut minkäänlaista lämpöalustaa, vaan se seistä jökötti paukkupakkasessa kovan lumisessa maassa. Ulkona oli lähes -20 astetta pakkasta! Ihmiset valoja päälle siellä, muka niin viisaissa aivoissamme!

Tottakai on koirarotuja, jotka kestävät hyvin kovimmatkin pakkaset, mutta tämä kyseinen koira ei ollut sellainen. Toinen asia on myös lenkittääkö koiraa vai jättääkö sen seisomaan alle neliömetrin suuruiselle alueelle yli  20 minuutiksi. Tänään koira odotti isäntäänsä/emäntäänsä, kun saavuin kaupan pihaan. Kävin noin parissakymmenessä minuutissa kaupassa ja järkytyin, kun koira oli edelleen kytkettynä pihalla. Jo kauppaan mennessäni koira nosteli vuoronperää jokaista tassuaan ja piti selkäänsä köyryssä. Ja uskallan väittää, että tiedän tarkalleen, miltä koira näyttää, kun sillä on kylmä. Oma koirani on juurikin tuon näköinen jo silloin, kun avaan kovalla pakkasella ikkunan hetkeksi kotona. (Tosin se luuleekin olevansa kissa ;). ) Koira nosteli edelleen jalkojaan vuorotellen ja näytti jo tärisevänkin. Jos minulla ei olisi ollut niin kiire, olisin odottanut omistajan saapumista paikalle, jotta voisin kysyä hänen mielipidettään asiasta. Ensi kerralla teenkin sen, vaikka myöhästyisin mistä.

Miksi meidän ihmisten on niin vaikea uskoa, että emme ole ainoa laji maapallolla, joka tuntee kipua, kylmää ja kuumaa? Kukaan ei varmasti meistäkään nauti jäädyttävän kylmästä tunteesta. Miten aikuisilla ihmisillä ei ole kykyä tuntea empatiaa omia lemmikkejään kohtaan edes sen vertaa, ettei tuottaisi heille tuntemuksia, joista emme itsekään nauti? Tuo näky herätti minussa jälleen poikkeuksellisen paljon surua, vihaa, epätoivoa ja ahdistusta. Osaksi siksi, ettei se ollut ensimmäinen tapaus tänä talvena, jolloin olen nähnyt eläimellä olevan liian kylmä. Me hankimme itsellemmi lemmikkejä "omaan maailmaamme", emmekä kykene ajattelemaan heidän asemaansa ja tunteitaan.

Hyvät lemmikkien omistajat, tälläisilla ilmoilla, pakkasella ja tuiskussa, on lemmikkiä tarkkailta poikkeuksellisen paljon pihalla! Lyhytkarvaiselle ja pienelle lemmikille on erityisen tarpeellista pukea jonkin sortin takki päälle. Pieni koira voi takinkin kanssa linkuttaa jaloillaan tai pysähdellä (ja katsoa anovasti). Monelle olisi syytä hankkia myös pienet töppöset tai tehdä vain lyhyitä lenkkejä (useammin) päivässä. Niin ikävää, kun nutun pukeminen lemmikinkin mielestä voi olla, on se hänen parhaakseen. Me olemme hankkineet lemmikkieläimemme, ja me olemme heidän elämästään vastuussa. Meidän tehtävä on luoda heille mahdollisimman paljon positiivisia kokemuksia, eikä yhtään ylimääräistä negatiivista kokemusta!


lauantai 1. joulukuuta 2012

Joulu saapuu ilman kuollutta sikaakin

Ensimmäinen joulukuuta. Lahjat on melkein paketeissa jo. Kynttelikkö ikkunassa ja ensimmäinen joulutorttupellillinen maisteltu. Joulu tulee taas hurjaa vauhtia. Lumi satoi eilen maahan, ja pikkuhiljaa alkaa siis jo joulutunnelmakin saapua.

Vegaanin joulu. Lihansyöjien painajainen. Eihän joulua voi olla ilman kinkkua? Koko vuosihan lihamöykkyä muistellaan ja livotaan huulia "sitten jouluna taas, namnam". Joulu tuntuu olevan täynnä tuon teurastetun eläimen jatkuvaa miettimistä. Mistä kinkku, kuinka iso tänä vuonna, eikai kinkut lopu Suomesta, apua!

Mietitäänpä nyt ihan uudestaan kaikki. Jouluun kuuluu ehdottomasti yhdessäolo ja arjesta hieman poikkeava, juhlallinen ruokailu. Ruokailu yhdessä sukulaisten, ystävien ja rakkaimpien kanssa on jokaiselle joulua odottavalle tärkeää. Varmasti kinkku muistuttaa monille vanhoista hyvistä hetkistä, kun saatiin joulupöytä koreaksi ja oikein lihaakin tarjolle niin, että jokaiselle riitti. Nyt asiat ovat kuitenkin aivan toisin. Me saamme jokaikinen päivä ostaa lihaa kaupasta, ja siihen on vielä varaakin. Kinkkua ei tarvitse itse kasvattaa, teurastaa tai paloitella. Kävellään vaan suoraan kinkkualtaan luo ja napataan mahdollisesti kymmenkiloinen kinkku kärryyn. Monet toteavat tässä vaiheessa: "Niin, eikös olekin hienoa, että olemme kehittyneet tähän pisteeseen, että kaikki saavat "nauttia" kinkkua".

Minusta siinä ei ole mitään hienoa, että sikoja kasvatetaan turhamaisuudesta meidän joulupöytiämme koristamaan, verisuoniamme tukkimaan ja mahojamme yltäkylläisyyteen venyttämään joka vuosi saman perinteen vuoksi. Jos oikeasti olisimme kehittyneet, emme tekisi näin. Jos ajattelumme olisi luokiteltavissa järkeväksi, emme kohtelisi toisia maapallon asukkeja kaltoin vain ylellisten tapojemme vuoksi saatika syöttäisimme lapsillemme liharuokaa. Hyvät tavat, kuten hampaiden pesu aamuin illoin, on hyvästä. Huonot tavat, kuten tupakointi, on pahasta. Tämänhän me jokainen ymmärrämme, kun yritämme joka vuoden vaihteessa karsia pahoja tapojamme tehden lupauksia paremmasta vuodesta. Emme kuitenkaan pidä lihansyöntiä pahana tapana, vaikka se useiden eri tutkimusten mukaan on luokiteltavissa ihmiskeholle sopimattomaksi ruoaksi.

Muutama totuus tähän väliin, koska tiedän lihansyönnin juurtuneen moniin syvästi, että edellinen lause herätti vastalauseen. Ihminen on syntyessään vegaani. Todisteina ovat oma kehomme ja käytöksemme. Emme omaa minkäänlaista saalistusviettiä, ruoansulatuselimistömme on pitkä, kuten kasvissyöjillä yleensä, ja tuotamme syljessämme amylaaseja, jotka aloittavat ruoan pilkkomisen jo suussa. Lisäksi leukamme liikkuvat myös sivusuunnassa, joten voimme pureskella ja liikutella ruokaa suussamme, kuten muutkin kasvissyöjät. Hampaamme eivät sovellu repimiseen ja raateluun. Aivomme eivät kehittyneet lihansyönnistä vaan ongelmanratkaisusta ja ryhmätyöstä, jota tapahtui osin metsästystä suunnitellessa. Lihansyöjillä ei myöskään ikinä tukkeudu verisuonet kovasta rasvasta, koska heidän ruoansulatusjärjestelmä on huomattavasti lyhyempi, eikä ruokaa käsitellä niin huolellisesti. Eläinproteiini on elimistöllemme liian hapanta, jolloin elimistön on neutraloitava tilanne. Neutralointi tapahtuu ottamalla luustosta fosfaattia. Tällöin myös kalsiumi irtoaa luista liueten virtsan mukana ulos elimistöstämme. Huom, tämä tapahtuu siis myös juomalla maitoa tai syömällä maitotuotteita. (Suosittelen katsomaan Gary Yourofskyn puheen: https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=yFQ1RdKaVv4)

Faktoista takaisin joulun kinkkubuumiin ja lihansyöntiyhteiskuntaamme. Tiedostaen edellämainitut totuudet ja eläinten sorron maapallolla, en pysty ymmärtämään ihmisten turhamaisuutta ruokaa kohtaan. En lihansyöntiä arkena enkä joulun kinkkutarjoiluja. Toivotonta on keskustella ihmisten kanssa, jotka heittävät kommentteja "porkkanallakin voi olla tunteet" tai niiden, jotka eivät vain yksinkertaisesti piittaa kuulemastaan ja näkemästään. Sen sijaan ihmiset, jotka haluavat tietää enemmän ruokansa tuotannosta, eläinten oikeuksista, hyvinvoinnista, ympäristön kuormituksesta ja minun näkökulmastani, ovat valopilkkuja aktivistin arjessa. Kiinnostuksen herääminen on ensimmäinen askel muutokseen. Keskustelut, uusi tieto, vanhojen perinteiden uudelleentarkastelu ja avoin ajattelutapa auttavat omaksumaan ja ymmärtämään meidän vegaanien elämää. Näiden kiinnostuneiden ihmisten toivon myös näin joulunalla miettivän juhlan merkitystä, joulupöydän antimien todellisuutta ja tarpellisuutta.

Itselläni tulee kahdestoista joulu ilman kinkkua. Enkä ole kaivannut joulussa mitään. Jouluna nautin riisipuuroa, luumukeittoa, joulutorttuja, pipareita, suklaata, lanttu-, porkkana- ja perunalaatikkoa sekä tofu-/seitankinkkua. Maha täyttyy liiaksi ilman kuolleen sian "tuoksua" uunissa. Ainoa asia, mikä joulunodotusta pilaa on kauppojen pakastealtaiden ruhot. Jokainen kauppareissu on kuin ruumishuoneella vierailisi. Sieltä ihmiset valitsevat parasta päältä. Välillä tekisi mieleni pukeutua possupukuun ja mennä repimään jokainen kinkku ihmisten käsistä ja kärryistä pois huutaen: "Te ette tarvitse tätä kinkkua, lyödäänkö vetoa, että joulu tulee ilman tätäkin, jopa lahjoja voitte saada! Te ette tarvitse kuollutta eläintä joulupöydässä ettekä juhannusgrillissä!". Silti joka viikko kävelen tuon helvetin läpi suunnaten hedelmä- ja kasvisosastolle, soijahyllyn kautta kauramaito-osastolle yrittäen samalla olla miettimättä taukoamatta, miksi kaikki eivät välitä. Voin vain kertoa, ettei se ole helppoa! En silti enää ikinä haluaisi olla yksi niistä, joka painaa ilalla päänsä tyynyyn syötyään päivälliseksi kuollessaan kiljunutta possua.

Välillä on päivä, jolloin ihmiskunnan eläimiin kohdistamaa hyväksikäyttöä ei pysty ajattelemaan ahdistumatta. En kuitenkaan halua herättää lihaa (edelleen) syövissä kansalaisissa paheksuntaa vegaaneja kohtaan, joten jätän possupuvun kotiin ja kinkut lepäämään lihansyöjien kärryihin. Sitten suuntaan tänne blogiini kirjoittamaan. Kirjoittamaan ja  toivomaan, että joku ihminen saisi teksteistäni pontta tutkiskella omia ruokailutottumuksiaan, ja vähentäisi, tai jopa lopettaisi lihansyönnin.